Yksi taiteilijan monista haasteista on motivaation sekä inspiraation ylläpito läpi vuosien. Insinööritaito on jossain määrin niin taidetta kuin tiedettä. Fysiikan, kulttuurin sekä taloudellisten realiteettien puristuksissa syntyy uusia tuotteita, joita ei koskaan synny siellä missä ympäristötekijät eivät ole sopivat. Taiteilija piirtää avaruussukkulasta taiteilijan näkemyksen, joka ei vielä lennä metriäkään, fyysikko näyttää kaavan, jolla se teoriassa voisi lentää.
Nuorena aloittavana insinöörinä ei tiedä rajojaan ja pidemmälle ehtineet voivat olla omistaan kiusallisen tietoisia. Kokemuksen karttuessa on opiskeltu jo paljon uutta. Satojen, tuhansien työtuntien jälkeen sitä rupeaa säästämään sieluaan ja päähän ei viitsi tunkea kaikkea hypeä, joka ei kuuluisi sinne ollenkaan.
Kuitenkin… Insinöörin tie on ankarin. Soveltavan tieteen tiedot vanhenevat nopeasti ja jos uutta ei opiskele, niin jonain päivänä huomaa olevansa pihalla. Miten opiskella sopivasti niin, että aikaa jäisi muuhunkin?
Toinen suuri uhka on työn muuttuminen yksitoikkoiseksi. Kun on ratkaissut ongelman upeasti projektissa 1 kahdella kädellä, vielä upeammin projektissa 2 ilman käsiä ja vuosien jälkeen viimeisimmässä ylläpitoprojektissa, alihankkimalla sen toisesta firmasta… Voi olla, että seuraavaan rypistykseen ei oikein löydy intoa aikaisempaan tapaan.
Pahin lopputulos on se, että muuttuu henkilöksi, joka osaa kaiken ja tietää kaiken, mutta ei ole enää touhuamassa vaan arvostelemassa. Miten voisi innostua ja uudistua työssään vuodesta toiseen?
Voisiko ystävän, kavereiden sekä työkavereiden onnistumisista ja hienoista hetkistä iloitsemalla saada inspiraatiota, ideoita sekä energiaa omaan tekemiseen? Luulenpa, että voisi.
Hyvää alkanutta vuotta 2021.
Erkki Salonen,
Tampereen Insinöörit ry:n puheenjohtaja