Uusi puheenjohtaja

Tampereen Insinöörien uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Nina Pirttikangas

Tampereen Insinöörit ry:n valtuuston syyskokous pidettiin maanantaina 18.marraskuuta Otavalankadun toimistolla.

Kokouksessa valittiin äänestyksellä puheenjohtaja vuodelle 2020 sekä uudet jäsenet hallitukseen kaksivuotiskaudelle erovuoroisten tilalle. Puheenjohtajan tittelin sai insinööri Nina Pirttikangas. Pirttikangas on ollut aktiivisesti mukana TI:n toiminnassa ja kuulunut hallitukseen jo useamman vuoden ajan. Hän on toiminut myös jäsentoimintatiimin vetäjänä ja siinä roolissa suunnitellut ja järjestänyt tapahtumia yhdessä jäsentoimintatiimin kanssa.

Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin insinöörit Satu Mäkelä, Joonas Hiltunen, Jyrki Koskinen ja Mikko T. Niemi. Saimmekin siis mukaan myös nuorta verta, sillä tuttujen kasvojen lisäksi uutena tulokkaana joukkoomme liittyi 24-vuotias sähköalan insinööri Joonas Hiltunen. Tällä kokoonpanolla Tampereen Insinöörit suuntaavat vuoteen 2020. Toivottavasti tuleva vuosi tuo mukanaan uusia ideoita hyvän yhdessä tekemisen hengessä!

Totuttuun tapaan kokouksen aikana kuultiin myös hallituksen jäsenten raportit tiimiensä toiminnasta ja hyväksyttiin talousarvio sekä toimintasuunnitelma.

Onnea vielä kaikille valituille!