Viime jouluaatto oli tamperelaisen kone- ja tuotantotekniikan insinööri Hannu Luodolle ainutkertainen päivä. Tuolloin kone- ja tuotantotekniikan insinööri astui elämänsä ensimmäistä kertaa Etelämantereella sijaitsevalle Aboa-tutkimusasemalle suomalaisen FINNARP-retkiryhmän kanssa.
Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä Etelämantereen rannikolta, noin 5000 kilometrin päässä Kapkaupungista. Tutkimusasema avattiin vuonna 1989. Siitä lähtien tutkimusryhmä FINNARP on käynyt Etelämantereella vuosittain suorittamassa ilmatieteellisiä, geotieteellisiä ja fysikaalisia tutkimuksia.
Tampereelta Etelämantereelle
Hannu Luoto on ollut aina kiinnostunut eksoottisista alueista.
–Olen pitkän aikaa seurannut FINNARP- retkikuntaa ja lukenut netistä, että mitä kaikkea se tekee ja tutkii Etelämantereella. Lueskellessani raportteja huomasin, että heillä on mukanaan muitakin kuin vain tutkijoita, esimerkiksi konepuolen osaajia huolehtimassa tekniikan asioista.
Tästä huomiosta rohkaistuneena Hannu päätti lähettää retkikunnan päällikölle, Mika Kalakoskelle sähköpostia. Jonkin ajan kuluttua takaisin tuli vastaus, jossa kerrottiin hieman siitä, millaisia ominaisuuksia retkikunnan jäseneltä kaivataan ja pyydettiin Hannua lähettämään lisätietoja itsestään ja CV. Tämän tehtyä Hannu löysi itsensä Helsingistä Ilmatieteenlaitokselta haastattelusta.
–Minulla kävi tuuri ja otin yhteyttä juuri oikeaan aikaan, Hannu kiteyttää pääsyään FINNARP-retkikunnan matkaan.
Hyvä kunto siivittää lähtöön
Ilmatieteenlaitoksen haastattelu pidettiin kaksi vuotta sitten. Sen perusteella Hannu oli osoittautunut henkilönä juuri sopivaksi kaveriksi retkikunnan muonavahvuuteen. Alkuperäisten suunnitelmien perusteella tamperelaisinsinöörin ensilähtö Etelämantereelle olisi tapahtunut vasta joulukuussa 2020, mutta viime keväänä retkikunnan edellinen konemestari joutui yllättäen vetäytymään retkikunnasta. Näin Hannuun otettiin yhteyttä, olisiko hänellä madollisuus lähteä reissuun jo joulukuussa 2019.
Ennen matkan lopullista sinettiä, täytyi Hannun käydä kuitenkin läpi vielä perusteelliset terveystarkastukset.
–Retkikunnassa on aika kovat terveysvaatimukset, joihin liittyy myös psykologisia testejä. Koska olen yli 50-vuotias, niin jännitin hieman, että olenko sellaisessa kunnossa, että voin lähteä mukaan. Onneksi kaikki oli ok, ja sain luvan lähteä. Olosuhteet Etelämantereella ovat sellaiset, että siellä on oltava suht terve. Jos on jotain perussairauksia, tai lääkityksiä, niin lähtö ei ole mahdollinen.
Ääriolosuhteet vaativat kanttia
Psykologisissa testeissä Hannun mukaan tutkittiin yksilön kykyä sopeutua ääriolosuhteisiin.
–Aboa on äärettömän eristäytynyt paikka, vaikkakin ruotsalaisten tutkimusasema on ihan sen vieressä. Mutta seuraava ihmisasutus onkin sitten 450 kilometrin päässä. Kun Aboalle on lähtenyt, sieltä ei pääse pois, kun vasta sitten, kun retkikunnan senkertainen tutkimusaika on ohi.
Tyypillisesti kerrallaan tutkimusryhmä viettää Etelämantereella 1,5–2 kuukautta. Tämä on Hannun mukaan aika, jonka kestää kyllä. Iso osa eristyksissä viihtymisessä liittyy kuitenkin ryhmään, jonka kanssa matkassa ollaan. FINNARP-retkikunta tuli oikein hyvin toimeen keskenään.
Kosmisen säteilyn ja painovoiman mittauksia
15. joulukuuta 2019 Etelämantereelle lähteneessä FINNARP-retkikunnassa oli Hannu luodon lisäksi viisi muuta henkilöä; retkikunnan johtaja, varajohtaja, lääkäri, emäntä ja tekninen asiantuntija. Lisäksi tammikuussa ryhmään liittyi kaksi Maanmittauslaitoksen tutkijaa.
Hannun tehtävä ryhmässä oli laitteiden ylläpito ja huolto.
–Eräs tärkeä tehtävä oli myös se, että tutkimusasemalle saadaan lämpöä ja sähköä. Niitä tehtiin generaattoreilla, joiden ylläpito oli yksi töistäni.
Viime reissulla ilmatieteenlaitos toteutti Aboalla muun muassa kosmisen säteilyn mittauksia. Lisäksi retkueen tehtävä oli tutkia esimerkiksi sitä, millaisessa tilassa aseman energiantuotannon sekä ruoka- ja jätehuollon hiilijalanjälki on. Asema on jo yli 30-vuotta vanha, joten sen fasiliteettien uusiminen on pikkuhiljaa edessä. Maanmittauslaitos puolestaan teki jäätiköllä painovoima- ja seismisiä mittauksia.
Pieni ihminen isolla jäätiköllä
Hannu Luodon suurin yllätys FINNARP:n matkassa oli matkan etäisyyksien suuruus.
–Etelämanner on läpimitaltaan 4500 kilometriä. Meidän tutkimusasemamme on aivan mantereen reunalla, Aboalta on vielä reilut 1500-2000 kilometriä varsinaiselle Etelänavalle. Siitä eteenpäin on tuhansia kilometrejä aluetta, jossa ei ole yhtään mitään. Täysin koskematonta aluetta, joissa yksikään elollinen olento ei tiettävästi milloinkaan ole kävellyt.
Luonnon voima ääriolosuhteissa vetää hiljaiseksi. Hannu kertoo Etelämantereen viime kesän (eli meidän joulu-tammikuumme) olleen pääasiallisesti säältään kaunis.
–Tullessamme perille jouluaattona oli ensimmäinen myrsky, sellainen pienempi. Silloin pääsin hieman makuun siitä, millaista myrsky Etelämantereella on. Tammikuussa oli suuri myräkkä. Silloin tuuli puhalsi 43 metriä sekunnissa. Sellaista tuulta ei Suomessa ole milloinkaan ollut.
Kun Etelämantereen myrskyt ovat pahimmillaan, ei ihmisellä ole mitään asiaa ulos tutkimuskeskuksen sisätiloista.
–Vaarana on hallitsematon kaatuminen. Jos menee nurin, tuuli lähtee viemään mukanaan ja siinä ei voi tehdä yhtään mitään.
Tuuli voi myös irrottaa tutkimuskeskuksesta tavaroita, jotka järkyttävällä voimalla päin singotessa eivät tekisi erityisen eetvarttia. Osien irtoamisen ei pitäisi Hannun mukaan olla mahdollista, mutta kaiken varalta myrskysäällä on hyvä pysyä sisällä.
Etelämanner menee vereen
FINNARP-retkikunta lähti pitkälle kotimatkalleen Etelämantereelta 28. tammikuuta. Retkikunnan seuraava reissu on jo täydessä suunnittelussa. Myös Hannu Luoto on lähdössä takaisin Etelämantereen huomaan, mikäli poikkeusvuosi ei tuo tullessaan mitään yllätyksiä.
Hannu odottaa jo uutta matkaa.
–Kun puhutaan, että etelässä asuville tulee Lapinhulluus, koska siellä on niin avaraa, ei ole ruuhkia eikä siellä näy ihmisiä. Minulla on vähän samanlainen, mutta Etelämanterehulluus on vielä äärimmäisempi tunne.
Hiljaisuus Etelämantereella on totaalinen.
–Siellä ei kuulu yhtään mitään. Ainoat äänet ovat ne, joita itse tuotetaan. Päivisin generaattori pitää ääntä, mutta ne suljetaan pääsääntöisesti yöksi, ja ollaan akkukapasiteetilla.
Jos maasto Etelämantereella on koskematonta, niin sitä siellä on myös taivaankansi.
–Jos Suomessa menet jonnekin, missä ei pitäisi ihmisiä olla 100 kilometrin säteellä, aina taivaalla menee lentokoneita. Se oli yllättävää, että Etelämantereella aurinkoisinakaan päivinä ei taivasta lävistänyt yhden yhtä suihkukonetta.
Etelämantereen tenhoa Hannu kuvailee myös seuraavasti:
–Siellä ei kasva mikään ja siellä missä me olemme, elää vain kaksi lintulajia. Että siten se on ehkä vähän tylsää, kun missään ei ole mitään. Vuoren päällä on kivikkoa ja sitten jäätä silmänkantamattomiin. Mutta se on todella kaunista ja ihmeellistä.
Teksti: Terhi Viianen
Kuva: Pasi Yli-Risku, Finnarp 2019