Ei tuurilla, vaan taidolla!

Verkostoitumisen niksit voi oppia!

Verkostoituminen on noussut nykypäivänä arvoon arvaamattomaan. Tuttujen kautta saa tietoa piilotyöpaikoista sekä muista arkea eteenpäin auttavista asioista. Laajan ystäväverkon omaava ihminen ei ole yksin ja elämä on varmasti mukavampaa, kun tekemistä ja lounasseuraa löytyy helposti.  

Englanninkielessä on sanonta ”no man is an island”, eli tarkasti käännettynä ”yksikään ei ole saari”. Vapaasti sanonnan voisi kuitenkin kääntää tarkoittavan, että yksikään ihminen ei pärjää yksin. Verkostoituminen onkin päivän sana. Sosiaalinen media tekee siitä entistäkin mutkattomampaa ja nopeampaa ja jokaisella meistä on mahdollisuus luoda ympärilleen tuttavuuksien verkko, jonka avulla saamme mahdollisuuksia, huvia ja hyötyä.  

Tampereen Insinöörit järjestivät syksyllä yhdessä Tekniikan Akateemisten kanssa verkostoitumiskoulutuksen, jossa puhujana oli ihmissuhdekouluttaja Karla Nieminen Jäänmurtajat Oy:stä.  

Haasteet vähenevät

Karla Niemisen mielestä verkostoitumisen ehdottomasti paras hyöty on se, että laajan tuttavapiirin avulla on helpompi selviytyä arjen monimuotoisista haasteista. Kun tuntee ihmisiä eri aloilta ja osaamisalueilta, pystyy saamaan helpommin tietoa ongelmiinsa; aina löytyy joku, joka osaa auttaa.  

– Verkostot ovat myös yksi tapa osoittaa yrityksille oma arvonsa. Jos työnantaja tietää, että sinulla on verkostot kunnossa, niin työntekijänä pystyt tekemään useita asioita tehokkaammin. Verkostoissa liikkuu myös paljon työpaikkoja, jolloin hyvänä tyyppinä tunnettu työntekijä voi saada helposti työtarjouksia, eikä näin ollen ole työnantajalleen mitenkään itsestäänselvyys, Nieminen vinkkaa ja jatkaa,
– Elämä on myös mukavampaa. Kummasti löytyy kaikkea mukavaa tekemistä ja on mukavampi tehdä töitä, kun on hyvä yhteisö ympärillä. 

Alkuun LinkedInissä

Verkostoituminen saatetaan kokea turhaksi sen vuoksi, että verkostoitumisen hyödyt eivät välttämättä ole heti nähtävillä. Karla Nieminen kertoo, että verkostoituminen on pitkän tähtäimen työtä.
– Verkostoitumisessa kannattaa luottaa siihen, että sen avulla saavutetaan mahtavia asioita. Aktiivinen verkostoituminen vie aina muutamia vuosia.
– Miten verkostoitumisessa pääsee alkuun? LinkedIn on hyvä paikka aloittaa. Jos vielä ei ole LinkedIn-profiilia, se kannattaa tehdä nopeasti. Alussa se saattaa tuntua hieman nololta, että ”voi kauheeta, mulla on vaan 3 kontaktia”, mutta jokainen profiilin luonut on aloittanut jostain ja jokaisella on alussa ollut vain muutama seuraaja, Nieminen muistuttaa.   

Ilmeisimmät verkostoitumisen välineet ovat tietenkin edellä mainittu LinkedIn ja Facebook. Mutta verkostoitumista voi tehdä oikeastaan missä vain. Vieraan kanssa voi jutustella seminaareissa, koulutuksissa, juhlissa tai vaikkapa bussipysäkillä.  

Ei sattumanpeliä

Karla Nieminen muistuttaa, että verkostoitumisessa ei ole kyse hyvästä onnesta tai ihmisen persoonasta. Sosiaalisilta tutustuminen uusiin ihmisiin käy toki helpommin, mutta verkostoitumisen niksit voi oppia ujompikin tyyppi. Harjoitus tekee verkostoitumisessa mestarin ja mitä useammin ottaa tuntemattomiin ihmisiin kontaktia, sen helpommaksi vieraille juttelemisesta tulee.  

Konkreettisena vinkkinä keskustelun aloittamiseen Nieminen antaa tyhjentävän nyrkkisäännön.
– Älä yritä olla keskustelun aloituksessa liian nokkela tai hauska. Yleensä silloin kuitenkin avauksesta tulee vaikeaselkoinen ja monitulkintainen.  

Lähesty kolme kertaa

Nieminen kertoo myös niin sanotusta kolmen kerran taktiikasta.
– Heitä samalle tyypille kolme kertaa joku avaus. Koska usein ihmisiä jännittää ja usein ensimmäisessä keskusteluavauksessa saatetaan olla ujoja tai jopa hieman säikähtäneitä. Mutta jos heität samalle henkilölle kolme yksinkertaista ja ystävällistä juttua, niin kolmannella kerralla vastapuoli on jo taatusti rennompi ja lähtee helpommin mukaan keskusteluun. Tätä taktiikkaa kannattaa harjoitella, koska se saattaa olla aika lannistavaa, kun toinen vastaakin viattomaan kysymykseen ”ei” tai jotain muuta yhtä avartavaa.
– Ja jos toinen ei lämpenekään tutustumisyrityksillesi, niin tilanteesta kannattaa poistua ystävällisesti, vaikka toivottaa hyvää illan jatkoa tai jotain muuta. Näitä asioita ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.  

Nieminen muistuttaa myös, että verkostoitumisyrityksen epäonnistumista ei kannata jäädä murehtimaan, kukaan ei ole täydellinen verkostoituja. Ja jos yksi potentiaalinen uusi tuttava jää saavuttamatta, maapallolla on niitä 7 miljardia lisää.  

Yksinkertainen on kaunista

Useita jännittää keskustelun avaaminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Asiaa ei kannata ottaa kuitenkaan liian vakavasti, vaan aika pienillä askeleilla pääsee hyvin eteenpäin.
– Avauksen ensimmäisen lauseen tarkoitus ei ole olla mikään faktapommi. Tarkoitus on saada keskustelu käyntiin. Kysymysten esittäminen on hyvä idea, mutta ei kannata lähteä utelemaan mitään liian henkilökohtaista, vaan jotain kepeää, yksinkertaista ja helppoa. Vaikkapa todeta, että vastapuolen henkilöllä on hienot kengät, mistä hän on ne ostanut. Ystävällinen ja yksinkertainen keskustelunaloitus on aina tehokkain.  

Hymyllä eteenpäin

Uusiin ihmisiin tutustuttaessa rentous, positiivisuus ja aitous ovat avainasemassa. Avoin kehonkieli, johon kuuluu muun muassa katsekontakti, hyvä ryhti ja reipas sekä napakka kädenpuristus, antavat hyvän ja itsevarman vaikutelman.  

– Hymy on myös tärkeä. Hymyilevän ihmisen kanssa on mukavampi puhua, Nieminen muistuttaa.
– Hymyilemistä kannatta harjoitella, sillä se painuu lihasmuistiin. Hymyillessä ihmiselle itselleen tulee myös itsevarmempi olo. Hyvä asenne näkyy ulospäin, ja positiivisuus tarttuu myös ympärillä oleviin ihmisiin.

Teksti: Terhi Viianen, Kuva: Dreamstime