Työskennellessään insinöörinä ympäristöalan firmoissa Soile Kutila tunsi usein vetoa opetustehtäviin. Pari vuotta sitten kohdannut työttömyys mahdollisti yllättäen opetushaaveiden toteuttamisen ja johdatti Soilen lasten tiedeohjaajaksi ja lopulta alan yrittäjäksi.

Opetustöistä usean vuoden ajan haaveillut Soile Kutila jäi työttömäksi ympäristötekniikan insinöörin tehtävistä muutama vuosi sitten.

Mikkelin ammattikorkeakoulusta ympäristötekniikan puolelta valmistuneella Soilella oli siinä vaiheessa takana insinöörin uraa jo reilut kymmenen vuotta.

Työkokemukseen sisältyi viitisen vuotta testaus- ja tuotantoinsinöörin tehtäviä kierrätykseen erikoistuneessa Kuusakoski Oy:n tehtaassa Heinolassa.

Kehitysinsinöörin ja yksikön päällikön pestiä Soile oli hoitanut jätteiden keräykseen ja kierrätykseen erikoistuneessa Stena Recycling Oy:ssä.
– Työn ohessa suoritin TKK:n Lahden toimipisteessä järjestetyn muuntokoulutuksen ja valmistuin kolmessa vuodessa jätehuoltotekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2009.
– Muuntokoulutus keskittyi viikonloppuihin ja oli kieltämättä melko rankkaa, varsinkin kun omat lapset syntyivät samoihin aikoihin, Soile kertoo.

Soilen viimeisin työpaikka oli ympäristöpalveluja tarjoavalla Deletellä. Firmassa tehtiin kuitenkin organisaatiomuutos, jonka yhteydessä käytyjen yt-neuvottelujen jälkeen Soile jäi työtä vaille.

Kohti opetustehtäviä

Ensimmäisen askeleen kohti uutta ja erilaista uraa Soile otti kuin huomaamatta hakiessaan omia lapsiaan hervantalaisesta päiväkodista.
– Juttelin lasteni päiväkodissa lastentarhanopettajien kanssa mahdollisuudesta järjestää lapsiryhmille tekniikkapajoja.
– Pääsin aika pian pari kertaa kokeilemaan opettamista lapsiryhmille, ja se oli todella hauskaa. Lasten ennakkoluuloton suhtautuminen ja uskomaton keskittymiskyky tekivät vaikutuksen, Soile kertoo.

Samoihin aikoihin Soile huomasi työvoimatoimiston sivuilla ilmoituksen, jossa haettiin hulluja tieteilijöitä kanadalaiseen Mad Science-brändiin.

Kanadalainen Mad Science-brändi toimii franchising-periaatteella maailmanlaajuisesti tarjoten lapsille tiedekasvatusta, erilaisia tiedeleirejä ja vaikkapa tiedesynttäreitä. Soile haki paikkaa ja tuli valituksi ohjaajaksi Tampereelle.
– Vedin Mad Sciencen kursseja pari vuotta ja tuo aika opetti paljon tiedeohjaamisesta. Varsinaisten ohjaushommien lisäksi vastasin ryhmien aikataulusta sekä kausiohjelmien suunnittelusta, Soile kertoo.

Tiedeka Kalevaan

Vuoden 2017 lopulla paikallinen Mad Science-yrittäjä päätti valitettavasti luopua franchising-sopimuksesta ja lopetti toiminnan kokonaan.

Muutama Mad Science-ohjaaja kokoontui miettimään mahdollisuuksiaan jatkaa toimintaa jossain muodossa. Franchising-sopimuksen jatko sopimusta siirtämällä ei onnistunut, joten vaihtoehtona oli täysin uuden toiminnan aloittaminen.

Viime keväänä Soile perusti kahden yhtiökumppanin kanssa koko perheen tiedekeskus Tiedekan, joka avasi ovensa huhtikuussa.

Kalevan Ilvestien tiloissa toimii myös Tiedekan suurin yhteistyökumppani Kodarit, jonka kanssa käytetään muun muassa mainonnassa samankaltaista ilmettä fontteja myöten.
– Nelisen vuotta toiminut Kodarit opettaa lapsille hauskalla tavalla koodausta kerhoissa ja kursseilla, ja heillä on säännöllistä toimintaa Tampereella kahdessa toimipisteessä sekä lisäksi Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Turussa, Soile kertoo.

Kodareiden lisäksi yhteistyökumppaneita ovat Kehittyvä Eurooppa ry sekä Arkkitehtuurikoulu Tiili, jonka kanssa Tiedekalla on suunnitteilla yhteisiä leirejä esimerkiksi koululaisten talvilomalle.
– Mukaan mahtuu lisää yhteistyökumppaneita, sillä kukaan ei voi olla kaikkien alojen ammattilainen.

Labrakäyttäytymistä lapsille

Tiedekan perustoiminta tarjoaa eri ikäisille lapsille tarkoitettuja tasokursseja, joiden aikana ryhmät kokoontuvat kerran viikossa yhteensä viisitoista kertaa. Yhden tasokurssin ehtii siten käymään syys- tai kevätkauden aikana.
– Ensimmäisillä kursseilla käsitellään fysiikan puolelta perusjuttuja, kuten valon taittumista öljyssä ja vedessä, laserin ohjailua, ääntä ja värähtelyitä sekä kemian puolelta erilaisia reaktioita ja esimerkiksi happamuutta.

Monilla yhdeksän-kymmenen vuoden ikäisillä lapsilla alkaa Soilen mukaan olla jo hurjasti tietoa esimerkiksi alkuaineista ja kemiallisista reaktioista.
– Eräänkin lapsen kanssa olen jo keskustellut hyvinkin syvällisesti siitä, minkä takia jokin tietty yhdiste syntyy tai miten suola liukenee.

Kerho-ohjelmat on suunniteltu niin, että kurssilaisilla on koko ajan paljon tekemistä, eikä lapsille tuoda nenän alle valmiita ratkaisuja.
– Labrakäyttäytyminen on kerhoissa merkittävässä roolissa. Tarvikkeiden ja välineiden nimet on tiedettävä ja jokainen hakee itse tarvitsemansa, esimerkiksi erlenmayerit ja petrimaljat. Vesipulloissakin lukee vain H2O, joten täytyy aika nopeasti oppia mitä se tarkoittaa.
– Tärkein pointti jokaisella kurssilla on se, että opetuksesta muodostuu kokonaisuus, jonka lapsi voi helposti hahmottaa, Soile kertoo.

Pienetkin osaavat

Tänä syksynä Tiedekalla on toiminut säännöllisesti seitsemän ryhmää, joista noin puolet on Tampereen kaupungin HIP-ryhmiä, eli harrastavan iltapäivän ryhmiä koululaisille.
– Varsinaisissa Tiedekan ryhmissä on myös alle kouluikäisiä lapsia eli pikkufyysikoita ja pikkukemistejä. Jo alle kouluikäiset tiedekat ovat yllättävän aktiivisia ja osaavat toimia labraohjeidemme mukaan.

Soilen kokemuksen mukaan toimintaan osallistuvien lasten vanhemmat ovat usein jollakin tapaa tekniikan kanssa tekemisissä.
– Vanhemmissa on esimerkiksi labrakemistejä ja Nokialla työskennelleitä insinöörejä. Pienten lasten ryhmissä vanhemmat usein jäävät usein paikalle, joten täytyy olla tarkkana, että tekniset yksityiskohdat menevät opetuksessa oikein, Soile naurahtaa.

Tasokurssien lisäksi Tiedekassa järjestetään lyhyempiä kursseja ja tapahtumia, kuten koulujen loma-aikoina tiedeleirejä ja esimerkiksi tiedesynttäreitä.

Tuleville vuosille Soilella on visio, jossa Tiedeka-keskukset eri puolilla Suomea tarjoaisivat lapsille monen eri alan tiedeopetusta.
– Viikko-ohjelmissa päästäisiin kokeilemaan esimerkiksi kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa, arkkitehtuuria, koodausta tai elektroniikkaa, Soile suunnittelee.

Teksti: Arto Kotilainen
Kuva: Arto Kotilainen

Auttamisen riemu on ilon puhtain muoto. Tämän on oppinut Jenni Tammenmaa, joka on Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO ry:n uunituore puheenjohtaja.

Marraskuussa 2018 TIRO ry:n tapahtumavastaava Jenni Tammenmaan velvollisuudet opiskelijajärjestössä alkavat olla pulkassa. Enää hänen tarvitsee tehdä vuoden aherruksesta testamentti pestiin seuraavaksi astuvalle seuraavalle tapahtumavastaavalle. Jenni itse siirtyy yhdistyksessä uuteen tehtävään. Hän astuu tammikuussa 2019 TIRO:n puheenjohtajan saappaisiin.

Kolmatta vuotta TAMK:ssa tieto- ja viestintätekniikkaa opiskeleva Jenni Tammenmaan vuosi 2018 on ollut kiireinen.
– Olen ollut TIRO:n toiminnassa mukana ja lisäksi olen tieto- ja viestintätekniikan ainekerho SOURCEn varapuheenjohtaja. Lisäksi olen ollut IOL:n edustajana Insinööriliiton edustajakokouksessa sekä tietohallinnon ohjausryhmässä sekä ICT-neuvottelukunnassa, Jenni listaa.

Kalenteri täynnä

Aikaisemmin Jenni ei hirveästi ollut kiinnostunut järjestötoiminnasta, mutta kaikki muuttui hänen ensimmäisenä opiskeluvuotenaan. Syksyllä 2016 perustettiin ainekerho SOURCE ja Jennin rinnakkaisluokan tuutori, joka oli kerhon perustajajäsen ja puheenjohtaja, ehdotti Jennille Tursajaisissa, että hän voisi hakea sen hallitukseen. Jenni päätyi hakemaan mukaan ja pääsi sisään. Nyt hän on ollut SOURCEn hallituksessa 2,5 vuotta, ensin tiedotusvastaavana ja sitten varapuheenjohtajana.
– Minulle sanottiin syksyllä, kun näitä tehtäviä alkoi kasaantumaan aika paljon, että jos tuntuu ylivoimaiselta, niin ainahan voi lopettaa. Mutta ajattelin, että sellaiseen en kyllä pysty. Nyt olen tehnyt kaikki yhdistyshommat ja vielä onnistunut suorittaman koulussa kurssinikin. Mutta kun katsoo kalenteriani, niin huomaa, että ihan kauheasti minulla ei sosiaalista elämää ole koulun ulkopuolella. Mutta toisaalta, kaikki ystäväni ovat järjestötoiminnassa ja tunneilla, niin mitä muuta tarvitsisinkaan, naurahtaa Jenni.

Puheenjohtajuus tähtäimessä

Syksyn kiireet eivät kuitenkaan pelästyttäneet Jenniä, vaan tekemisen vimma vie häntä eteenpäin.
– Koen, että minulla oli vielä annettavaa TIRO:lle enkä ollut vielä valmis lopettamaan järjestöaktiivisuutta. Minulla on palava halu tehdä jotain. Olen tosi huono jäämään yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa, haluan edistyä ja jatkaa eteenpäin koko ajan. Olisin saattanut turhautua, jos olisin jatkanut tapahtumavastaavana, kun minussa olisi potentiaalia vielä muuhunkin.

Tämä pohdiskelu johti keskusteluun TIRO:n nykyisen hallituksen kanssa. Yhdessä päädyttiin siihen, että Jenni hakisi yhdistyksen puheenjohtajaksi.

Ei enää pelkkää bilettämistä

Tulevalta puheenjohtajavuodeltaan Jenni odottaa uusia tuttavuuksia ja kokemuksia. Lisäksi hän uskoo vuoden kasvattavan häntä ihmisenä.
– Olen rakastanut yhdistystoiminnassa sitä, että sen kautta itseluottamus kasvaa jatkuvasti ja tehdessä oppii uutta, esimerkiksi sosiaaliset taidot kehittyvät valtavasti. Tämä ei ole enää sellaista perusillanviettoa, vaan nyt on mahdollista olla mukana tilanteissa ja tapahtumissa, joita muuten ei välttämättä koskaan pääsisi kokemaan.

Vielä marraskuussa asia ei ole aivan varma, mutta olettamus on, että Jenni lähtee puheenjohtajan pestinsä siivellä mukaan myös Tampereen Insinöörien hallitukseen TIRO:n opiskelijajäsenenä.
– Tavallisesti TIRO:ssa tehtävänjako on mennyt siten, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kantavat vastuuta joko tapahtumavastaavan kanssa viihdepuolen järjestämisestä tai lähtevät mukaan Tampereen Insinöörien hallituksen opiskelijajäseneksi. Mutta koska olen ainekerhon ja TIRO:n puolella ollut mukana jo tapahtumien järjestämisessä, niin haluaisin kovasti siirtyä enemmän ulkosuhdepuolelle.

Tasapainoa toimintaan

TIRO:n hallitukseen vuodeksi 2019 haki mukaan kolme naista, joista kaksi valittiin mukaan. 2018 oli mukana kolme naista ja 2017 TIRO:n hallituksessa oli viisi naista. Yhteensä yhdistyksen hallituksessa on 12 henkilöä. Naisten edustus ei siis muutamana viime vuotena ole ollut päätähuimaava. Miksi näin on?
– Ajattelen asiaa tasa-arvon kannalta siten, että mielestäni olisi hienoa, jos hallituksessa olisi sekä naisia että miehiä. En haluaisi sitä, että voimaannutetaan naiset äärifeministiseen valtaan. Tasapaino aiheessa olisi se, mihin mielestäni kannattaisi pyrkiä.
– Olen yrittänyt puolestani tehdä siten, että kun ihmisiä kehotetaan hakemaan mukaan TIRO:n hallitukseen vaikkapa eri tilaisuuksissa, niin olen yrittänyt erityisesti naisia kannustamaan mukaan, sillä miehiä tulee hakemaan hallitukseen ihan varmasti.

Tasapainon puolesta puhuva Jenni on sitä mieltä, että naisia kuitenkin kaivattaisiin opiskelijayhdistyksen toimintaan lisää mukaan. Hän luottaa esimerkin voimaan.
– Ehkä siinä on vain se, että joidenkin täytyy ottaa ensimmäiset askeleet ja näyttää mitä kaikkea voi tehdä.

Apuna muille

Jenni itse on tottunut siihen, että koulussa ja yhdistystoiminnassa pääasiassa miesten kanssa tekemisissä. Hän kuitenkin tietää, että kaikki eivät ole yhtä rentoja asian suhteen.
– Itselläni ei niin asialla ole väliä, mutta tiedän että on olemassa sellaisia ihmisiä, joilla kaikki kaverit ovat aina olleet naisia, niin he eivät välttämättä halua mennä puhumaan miehelle vaikkapa koulunkäyntiin liittyvistä ongelmista tai muusta.

Syksyllä Jenni sai kuulla järjestötoiminnan kollegaltaan parhaan mahdollisen kunnianosoituksen.
– Hän sanoi minulle, että hän on ylpeä ja iloinen, että on saanut tehdä töitä minun kanssani, koska olen opettanut hänelle niin paljon. Siinä vaiheessa pysähdyin. Onko suurempaa kunniaa kuin se, että on pystynyt olemana avuksi jollekin. Olen siis tehnyt jotain oikein, kun olen voinut olla toiselle avuksi näissä asioissa.

Avun antamisen ilo on yksi syy, miksi Jenni haluaa jatkaa yhä edelleen järjestötoimintaa. Hän kehottaa kaikkia tulemaan rohkeasti puhumaan kanssaan, jos vain tuntuu, että tarvitsee apua.

Vapaa-aika kortilla, mitä sitten?

Lähes kaikki aika, joka Jennillä on, menee joko koulutöissä tai yhdistystoiminnassa. Se ei kuitenkaan haitta, sillä Jennin ystävät ovat joko jommassakummassa.
– Järjestöhommat ovat niitä, mitä tykkään tehdä vapaa-ajalla, se ei varsinaisesti tunnu työltä, paitsi silloin kun joku menee pieleen, sanoo Jenni ja jatkaa,
– Järjestötoiminta on vapaaehtoista ja hauskaa. Siitä tulee hyvä fiilis, kun saa jonkun asian järjestettyä. Kyllä kaikki järjestöaktiivit tietävät, miltä se tuntuu ja mikä siinä vetää puoleensa. Sitä vaan ei kukaan osaa selittää!

Teksti ja kuvat: Terhi Viianen