1900-luvun alussa Suomi ei ollut tekniikan maa. Suomi oli maatalousyhteiskunta, jonka asukkaista 88 % asui maaseudulla ja jonka talous rakentui maa- ja metsätalouden varaan. Maan teollistuminen oli ottanut ensi askeliaan 1860-luvulta lähtien, mutta edelleen esimerkiksi kotimaisen tekniikan asema kansantaloudessa oli pitkälti merkityksetön. Vuoden 1907 vientitilastossa ”koneiden ja koneen osien, moottoreiden, apparaattien ja työkalujen” osuudeksi kokonaisviennistä merkittiin 0,53 %. Samaan aikaan ulkomaille kaupattujen vuotien, nahkojen ja turkisten osuus oli 2,76 %!

Hiljalleen teollistuvassa ja teknistyvässä Suomessa tarve tekniikkaan koulutetulle työvoimalle kasvoi kuitenkin koko ajan. Vuonna 1902 Tampereen Teknillisen Seuran tilaisuudessa pitämässään esitelmässä Tampereen reaalilyseon rehtori Relander esitti ajatuksen teknillisen keskikoulun perustamisesta Suomeen. Esikuva uudelle koululle tuli Keski-Euroopasta, jossa tällaiset Technikumit olivat jo yleistyneet. Lähes vuosikymmenen kestäneen valmisteluvaiheen jälkeen Suomen ensimmäinen tekniikan keskikoulu, Tampereen teknillinen opisto (TTO) aloitti toimintansa syksyllä 1912.

Ensimmäiset oppilaat valmistuivat Tampereen teknillisestä opistosta keväällä 1915, jolloin 13 henkilöä sai päättötodistuksen. Nykyperspektiivistä katsottuna tilanne oli poikkeuksellinen, koska TTO:sta valmistuneille ei ollut määritelty virallista oppiarvoa eikä paikkaa julkisen puolen työmarkkinoilla. Nämä epäkohdat sekä toive yhteisen vapaa-ajantoiminnan järjestämisestä olivat keskeisiä, kun TTO:ssa opiskelleet lähtivät puuhaamaan omaa yhdistystä vuoden 1917 alussa. Yhdistyksen perustamiskokous kuitenkin lykkääntyi, kun suomalainen yhteiskunta ajautui vuoden kuluessa sekasortoiseen tilaan.
Noin puoli vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen Tampereen teknillisestä opistosta valmistuneille tarkoitetun yhdistyksen perustaminen oli tullut jälleen ajankohtaiseksi. Helmikuun alussa 1919 joukko TTO:n entisiä oppilaita kokoontui jatkamaan asian valmistelua sekä suunnittelemaan uuden yhdistyksen perustamiskokousta. Se päätettiin järjestää 5. huhtikuuta talouskoululla, jonne saapui neljäkymmentä TTO:n alumnia. Tuo joukko perusti yhdistyksen Tampereen Teknilliset.

Tampereen Teknillisten (TT) perustaminen keväällä 1919 oli alku suomalaisten insinöörien ammattijärjestölle, joka tänä päivänä tunnetaan Insinööriliittona. Alkuperäisten, yhdistyksen perustamiskokouksessa hyväksyttyjen sääntöjen mukaan Tampereen Teknillisten tehtävä oli ”toimia Tampereen teknillisen opiston käyneiden yhdyssiteenä sekä avustaa heitä teollisuutemme ja tekniikkamme kehityksen seuraamisessa ja sen ohella valvoa jäsentensä etua.”

Tampereen Teknilliset syntyi ensisijaisesti TTO:ssa kouluttautuneiden parissa yhteistoimintaa järjestäväksi ja verkostoja ylläpitäväksi ammattillis-aatteelliseksi yhdistykseksi. Yhdistys muodosti jäsenille kokoontumispaikan, jossa keskusteltiin tekniikasta, kuultiin esitelmiä ja tehtiin vierailuja muun muassa teollisuuslaitoksiin. Samoin harrastettiin urheilua sekä muuta sosiaalista toimintaa yhdessä oman ammattikunnan edustajien kanssa. Jo 1920-luvulla aloitettiin myös paikanvälitystoiminta, jolla pyrittiin edistämään TTO:sta valmistuneiden työllistymistä.

Yhdistyksen perustamissäännöissä jäsenistön etujen valvonta oli nostettu yhdeksi Tampereen Teknillisten päätavoitteista. Edunvalvonta oli kuitenkin pitkään hyvin erilaista, kuin millaiseksi se muodostui Insinööriliitossa 1900-luvun loppupuolella. Alkuvuosikymmeninä kyse oli vaikuttamistoiminnasta, jota TT toteutti kirjallisia aloitteita laatimalla, tekniikkaan liittyviä suunnitelmia kommentoimalla sekä osallistumalla valtiollisten suunnittelukomiteoiden työhön. Jäsenistön palkkausta koskeviin kysymyksiin ei toistaiseksi haluttu ottaa kantaa.

Nuoren, jäsenmäärältään vaatimattoman ja vähäisillä resursseilla toimineen Tampereen Teknillisten työ jäsenkuntansa asioiden ajajana oli jo 1900-luvun alkupuolella aktiivista. Yksittäisistä onnistumisista huolimatta, saavutetut tulokset olivat kuitenkin vielä vähäisiä. Ensimmäinen suuri tavoite saavutettiin joulun alla 1943, kun presidentti Risto Ryti vahvisti 17. joulukuuta insinöörin oppiarvon kuuluvan teknillisen opiston suorittaneille.

Insinööriliiton perustamisesta Tampereen talouskoululla tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Myös IL:n vanhimmat alueyhdistykset – Tampereen Insinöörit ja Helsingin Insinöörit – juhlivat satavuotista taivaltaan. Vuoden 2019 kuluessa näitä insinöörien järjestöjä sekä suomalaista insinööriä tullaan juhlistamaan yli neljässäkymmenessä tilaisuudessa eri puolilla Suomea.

Teksti: FT Sampsa Kaataja

Sampsa Kaataja työskentelee tutkijana Insinööriliiton satavuotistutkimushankkeessa.

Tampereen Insinöörit ry juhlii näyttävästi lauantaina 6.4.2019. Lisätiedot ja illalliskortit: https://tampereeninsinoorit.fi/ti100-juhla/

Insinööriliiton juhlavuoden projektipäällikkö Grete Ahtola haluaa nostaa näkymättömät arjen sankarit estradille.

Grete Ahtola tutustui insinöörien maailmaan ensimmäistä kertaa tammikuussa 2018. Vuosi on kulunut, ja Insinööriliiton juhlavuoden projektipäällikkönä toimiva Ahtola on suunnitellut ja toteuttanut 100-vuotiaalle liitolle koko juhlavuoden ohjelman.
– Tänä vuonna haluamme nostaa suomalaiset insinöörit koko yhteiskuntamme tietoisuuteen, Ahtola kertoo.
Insinööriliittoon Ahtola tuli aivan toisenlaisista piireistä: hän on kotoisin Virosta, ja saapui Suomeen 14 vuotta sitten opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria. Ennen juhlavuoden organisointia Ahtola oli töissä Viron kulttuuri-instituutin Suomen johtajana. Hän järjesti kulttuuritapahtumia ja huolehti Viron ja Suomen välisestä kulttuurivaihdosta.
Juuri ennen juhlavuosipestiään Ahtola työskenteli Viron valtioneuvoston kansliassa ja järjesti tapahtumia Viron Euroopan Unionin puheenjohtajakaudelle.
– Sen jälkeen halusin kokeilla jotain erilaista.
Insinööriyhteisö olikin kulttuuritapahtumia luotsanneelle Ahtolalle täysin uusi juttu.
– Minun oli löydettävä tie insinööriyden ytimeen hyvin nopealla aikataululla: millainen kohderyhmä on kyseessä ja millaisista tapahtumista he tykkäävät, Ahtola sanoo.
– Mitä kauemmin olen tätä hommaa tehnyt, sitä parempia ideoita tulee mieleen. Oikein harmittaa, kun kaikkea ei ehdi toteuttaa.

Näkymätön arjen sankari

Koska Ahtola ei ollut aiemmin ollut kosketuksissa insinöörien kanssa, täytyi juhlavuoden suunnittelu aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja tai -tietoja.
– Mutta niinhän se on, että parhaat ideat syntyvät vähän sattuman kautta.
Juhlavuonna Ahtola aikoo kertoa sekä insinöörien historiasta että tulevaisuuden suunnista. Hän haluaa korostaa insinöörien tärkeää roolia suomalaisen yhteiskunnan rakentajana.
Kun Insinööriliitto perustettiin vuonna 1919, Suomi oli tekniikan takapajula. Yhteiskuntamme oli riippuvainen ulkomaisesta tekniikan tuonnista ja osaamisesta: teollisuudessa työskentelevät insinöörit olivat saapuneet maahan muun muassa Saksasta ja Ruotsista.
Sata vuotta sitten liiton pyrkimyksenä oli virallistaa insinöörin ammattinimeke, mutta nyt sen merkitys on kasvanut osaksi suomalaista työmarkkinakenttää. Samalla tekniikan takapajulasta on tullut maa, joka tunnetaan yksistä maailman parhaista insinööreistään.
Ahtolan mukaan insinööri on näkymätön arjen sankari, joka vaikuttaa taustalla kaikissa arkipäiväisissä toimissamme. Jokainen meistä käyttää päivittäin ties mitä vempaimia puhelimista leivänpaahtimiin, mutta harva tulee ajatelleeksi, kuka tämän kaiken takana on.
– Insinöörityö yltää monelle sellaisellekin alueelle, joita ei tavallisesti tule yhdistäneeksi tekniseen toimintaan. Insinöörin kädenjälkeä on muun muassa kolesterolia alentava margariini.
Kulttuurista kiinnostunut Ahtola kertoo, että esimerkiksi monen taiteenlajin takana tarvitaan insinööritekniikkaa. Julkisuudessa esiin nousevat kuitenkin vain elokuvaohjaajat ja taitelijat, mutta tekniikan mahdollistanut insinööri jää esiripun taakse.
Juhlavuoden aikana Ahtola haluaa ravistella insinööreihin liittyviä stereotyyppisiä käsityksiä putkiaivoista, jotka puuhaavat omien ajatustensa kanssa näkemättä ollenkaan ympärilleen.
– Insinöörityö on luovaa työtä: insinöörin tehtävänä on innovoida jotain kokonaan uutta, sellaista, joka ratkaisee meidän nykyiset ja tulevatkin ongelmat.
Tutustuessaan insinöörien maailmaan Ahtola törmäsi kliseisiin kuviin muun muassa Arto Paasilinnan siltainsinööri Jaatisesta, jota vahvistettiin edelleen muualla populaarikulttuurissa, elokuvissa, kirjoissa ja tv-sarjoissa.
– Insinööriliiton omassa juhlavuoden dokumentissa aiheeseen tutustutaan neljän hyvin erilaisen insinöörin kautta: miten heidän identiteettinsä ovat insinöörinä rakentuneet ja mitä mieltä he ovat ammattinsa haasteista ja mahdollisuuksista. Millaisia insinöörejä tulevaisuuden työelämässä tarvitaan?

Isona insinööriksi

Insinöörit ovat olleet merkittävä osa Suomen historiaa, mutta vielä suurempi rooli heillä on tulevaisuudessa. Juhlavuoden pääteemana on ”Tulevaisuutta luomassa”, ja sen alla pohditaan insinöörityön murrosta ja kannustetaan tulevaisuuden lahjakkuuksia alalle.
– Tulevaisuudessa tekninen osaaminen korostuu entisestään, samoin ongelmaratkaisukyky, rohkea ajattelu ja luovuus. Nämä ovat kaikki insinööriammatissa erittäin oleellisia taitoja.
Ahtolan mukaan myös insinöörityö on murroksessa. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan sopeutumiskykyä ja taitoa toimia eri verkostoissa. Suurimpana muutoksena on se, että yhden tarkkarajaisen osa-alueen hallitsemisen sijaan kaivataan yhä enemmän moniosaajia ja yli alojen tehtävää yhteistyötä.
Insinöörin täytyy lyöttäytyä yhteen muun muassa myyjien, markkinoijien ja muotoilijoiden kanssa.
– Suomessa on maailman parhaat insinöörit ja maailman parhaat muotoilijat: kun nämä yhdistetään, syntyy todella voittoisa työpari.
Ahtolan mukaan suomalaisessa insinööriosaamisessa on omia haasteitaan: tekniikan taitoja vaaditaan työelämässä jatkuvasti aiempaa enemmän, mutta samaan aikaan lasten ja nuorten matemaattinen osaaminen laskee. Lukiossa yhä harvempi valitsee pitkän matikan.
Juhlavuonnaan Insinööriliitto toimii yhteistyössä lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän Me-säätiön kanssa. Säätiön kanssa tehtävällä yhteistyöllä pyritään lisäämään teknistä osaamista peruskouluikäisten lasten arjessa esimerkiksi ohjelmointia opettelemalla.
Samaan aikaan Insinööriliiton jäsenet ja alaa opiskelevat jalkautuvat lukioihin ja ammattikouluihin kertomaan ammatistaan ja opinnoistaan. Ahtolan mukaan alalle pyritään kannustamaan etenkin tyttöjä.
– Insinööriliiton jäsenistä jopa 85 prosenttia on miehiä, ja tyttöjä hakeutuu alalle edelleen todella vähän.
Mutta miksi isona kannattaa ryhtyä juuri insinööriksi?
– Insinöörinä pääsee muuttamaan maailmaa. He tekevät merkittävää työtä isojen ihmismassojen eteen joka ikinen päivä.

Ihastu insinööreihin

Ennen kaikkea juhlavuosi on omistettu liiton jäsenille. Ahtolan mukaan luvassa on erilaisten tapahtumien sikermä, johon pääsevät osallistumaan niin jäsenet perheineen ja ystävineen kuin sidosryhmät ja yhteistyökumppanitkin.
– Perhe- ja tunteet -tapahtumilla haluamme muistuttaa insinöörejä siitä, että kaiken kiireen keskellä on tärkeää pitää huolta lähimmäisistään.
Luvassa on Insinööriliiton Talviturnajaiset, höyryjunamatkoja sekä tapahtumia Heurekassa ja Särkänniemessä.
Haaste -tapahtumissa insinöörejä kannustetaan nousemaan tietokoneen ääreltä ja osallistumaan liiton järjestämiin liikuntatapahtumiin. Päätapahtumien ohessa pyörii kevyempi kesäsarja, jossa liitto jalkautuu suurille ja pienille kesäfestareille ympäri Suomen.
– Näissä tapahtumissa haluamme saada ihmiset ihastumaan insinööreihin”, Ahtola kertoo.
Miten se tapahtuu?
– Yksityiskohdilla, rentoudella ja visuaalisuudella. Ihastu insinööriin -oleskelualue tarjoaa festariyleisölle oivalluksia insinöörien maailmasta esimerkiksi lego-rakennelmilla ja väribileillä.

Teksti: Miina Viljanen

Insinööriliiton 100-vuotisjuhlavuoden yhteistyökumppanina toimii Me-säätiö, joka tavoittelee yhdenvertaista yhteiskuntaa syrjäytymistä ehkäisemällä. Hyväntekeväisyyskiertueen tuotot lahjoitetaan uusiin Me-kouluihin.

– Me haluamme rakentaa Suomen, jossa yksikään lapsi tai nuori ei syrjäytyisi.
Näin sanoo Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord, joka on toiminut lasten ja nuorten työn parissa yli kaksikymmentä vuotta.

Insinööriliitto täyttää ensi vuonna sata vuotta. Juhlavuoden yhteistyökumppanina toimii lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymisen ehkäisemiseksi töitä tekevä Me-säätiö.

Kolme vuotta sitten perustettu säätiö on peliyhtiö Supercellin perustajien käsialaa: toimitusjohtaja Ilkka Paananen ja luova johtaja Mikko Kodisoja olivat saaneet suomalaiselta yhteiskunnalta niin paljon tukea, että he halusivat vuorostaan auttaa muita.

Suomessa on lähes 60 000 syrjäytynyttä nuorta, jotka ovat jääneet sekä koulutuksen että työelämän ulkopuolelle. Me-säätiö ennustaa, että työvoiman ulkopuolelle katoaa tuhat uutta työikäistä joka vuosi.
Yhteiskunnalle syrjäytymisestä aiheutuu vuosittain yli kolme miljardia euroa kuluja tekemättömän työn muodossa.

Syrjäytymisen taustalla voi olla esimerkiksi kouluttamattomuutta, pitkittynyttä työttömyyttä, mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä erilaisia elämän suunnan yhtäkkisesti päälaelleen kääntäviä haasteita.

Esimerkiksi sairastuminen, työpaikan menetys tai erotilanne voivat käynnistää syrjäytymiskierteen, jossa yhdelle ihmiselle kasautuu tukku erilaisia ongelmia.

Nordin mukaan merkittävää on se, että yhä useammin syrjäytyminen periytyy sukupolvelta toiselle. Lapset ovat eriarvoisessa asemassa sen suhteen, millaista tukea he saavat perheeltään esimerkiksi koulutusvalinnoissa.

– Enää edes Suomessa ei ole itsestään selvää, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä elämässä, Nord sanoo.

Ykkösprioriteettina koulutus

Me-säätiö pyrkii vähentämään syrjäytymistä ratkomalla yhteiskunnallisia pulmia ennaltaehkäisevästi. Tärkeintä on, että jokainen lapsi ja nuori saa peruskoulussa taustastaan riippumatta riittävät taidot selviytyä jatkokoulutuksesta ja tulevista työelämän haasteista.

Nordin mukaan koulutus on säätiön ehdoton ykkösprioriteetti: sen tärkeyttä ei voi korostaa liiaksi.

– Syrjäytymisriski on merkittävästi korkeampi niillä nuorilla, jotka jäävät koulutukseltaan pelkän peruskoulun varaan. Tulevaisuudessa työpaikan löytäminen ilman koulutusta on entistä vaikeampaa.

Koulutuksen lisäksi säätiö pyrkii auttamaan vanhempia arjessa ja varmistamaan, että jokaisella lapsella ja nuorella on mielekästä tekemistä myös koulun ulkopuolella.

Mielenterveysseuran kanssa yhteistyössä pyörivä Sekasin-chatti tukee nuoria mielen pahoinvoinnin kanssa painivia nuoria ja Lapsiarkki auttaa yksinhuoltaperheitä jaksamaan. Me-talo tarjoaa ajanvietettä, tukea ja harrastustoimintaa, ja Startup Refugees auttaa turvapaikanhakijoita työllistymään.

Nordin mukaan säätiö sekä rahoittaa hankkeita että vaikuttaa niissä itsekin aktiivisesti. Tavoitteena on sysätä liikkeelle projekteja, jotka jossain vaiheessa juurtuvat osaksi kuntien ja kolmannen sektorin omaa toimintaa.
Kolmen vuoden aikana Me-säätiö on sijoittanut syrjäytymistä ehkäiseviin hankkeisiin yhteensä lähes yhdeksän miljoonaa euroa. Samaan aikaan syrjäytyneiden nuorten määrä on Suomessa laskenut melkein kymmenellä tuhannella.

Koulu, jossa kukaan ei jää yksin

Miten yhteiskunta voi auttaa peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria löytämään paikkansa tulevaisuuden yhteiskunnassa? Me-säätiön kaksi vuotta sitten lanseeraama Me-koulu on kuin peruskoulu 2.0: sen tehtävänä on varmistaa, ettei yksikään oppilas putoa kelkasta.

Me-kouluja on pääkaupunkiseudulla viisi, yksi Lohjalla, yksi Espoossa ja kolme Helsingissä. Nordin mukaan kyse ei sinänsä ole mistään uudesta konseptista, vaan Me-koulun ideana on hyödyntää jo olemassa olevia kuntien palveluja tuomalla ne tiiviimmin osaksi koululaisen arkea.

Opettajien lisäksi Me-koulun käytävillä saattaakin törmätä muun muassa nuoriso-ohjaajiin sekä sosiaali- ja perhetyöntekijöihin.

– Lisäkäsien avulla varmistetaan, että koulussa kaikki lapset sekä heidän perheensä saavat tarvitsemansa tuen. Opettajien ei tarvitse jäädä kiusaamistilanteiden kanssa yksin, vaan niitä ratkotaan uusilla työmuodoilla ja kunnan työntekijöiden kanssa jo varhaisessa vaiheessa.

Välitunneille ja koulupäivien jälkeen on järjestetty lasten toiveiden mukaista harrastustoimintaa. Jatko-opintoihin ja työelämään valmennetaan kehittämällä muun muassa vuorovaikutustaitoja ja dialogin käymistä.

Erityistä tukea tarjotaan sellaisille lapsille, joiden kohdalla yksi tai useampi tekijä johdattelee kohti syrjäytymistä. Heille on varattu henkilökohtaiset tukityöntekijät, jotka auttavat missä tahansa asiassa koulupäivän aikana.

Ongelmatilanteisiin puututaan aiempaa matalammalla kynnyksellä. Me-koulussa lapsen ei tarvitse pelätä leimautumista ja mennä kuraattorin oven taakse jonottamaan, sillä juttuseuraa löytyy erilaisista avoimista tiloista.

Kaksi vuotta Me-koulua on Nordin mukaan vähentänyt kiusaamista ja häiriökäyttäytymistä sekä nostanut joillain luokilla myös arvosanoja.

Mutta voisiko jokainen suomalainen koulu olla tulevaisuudessa Me-koulu?

– Kyllä mä uskon. Tässä ei ole kyse mistään sen kummemmasta kuin asennemuutoksesta ja jo olemassa olevien palveluiden uudelleensuuntaamisesta. Me ammattilaiset olemme kaikki vastuussa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, ja meidän tehtävänämme on kuunnella lapsia ja ottaa heidän huolensa tosissaan.

Insinöörikettu innostaa oppilaita

Nordin mukaan syrjäytymisen varhaisessa ehkäisyssä tärkeintä on löytää jokaiselle nuorelle juuri heille sopiva jatkokoulutuspolku.

– Nuoria ei saa jättää yksin tulevaisuuttaan suunnittelemaan. Suurin osa jatkokoulutuksen lopettaneista perustelee päätöstään sillä, että oli tehnyt koulutukseen hakeutuessaan väärän valinnan.

Insinööriliitto on osaltaan auttanut me-koululaisia suunnittelemaan tulevaisuutensa alaa. Espoon Saunalahden koululla vierailleet liiton jäsenet kertoivat insinöörin ammatin mahdollisuuksista.

Millainen eläin insinööri olisi? Koulun oppilaat suunnittelivat ja maalasivat yhdessä taiteilija Jouni Väänäsen kanssa graffitimaalauksen insinöörin ammattia parhaiten kuvaavasta eläimestä. Lopputuloksena syntyi ovela ja viisas kettu, joka sai päähänsä tupsullisen insinöörilakin.

– Matemaattiset taidot ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä. Insinööriliiton kanssa haluamme saada myös tytöt kiinnostumaan matikasta ja insinöörin ammatista: se ei ole missään nimessä vain poikien juttu, Nord sanoo.

Musiikilla syrjäytymistä vastaan

Insinööriliitto järjestää juhlavuonnaan hyväntekeväisyyskonserttikiertueen, jonka varat lahjoitetaan vuoden lopuksi Me-säätiön toimintaan. Juhlavuoden tuotoilla on tarkoitus perustaa uusia Me-kouluja.
Kiertueella esiintyvät Diandra, Osmo Ikonen, Ida Elina ja Olavi Uusivirta.
– Suurimpia ongelmia meidän yhteiskunnassamme ovat sosiaalinen eriarvoistuminen ja nuorten syrjäytyminen. Jos haluan olla jossain yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana, niin juuri tällaisessa, kertoo kiertueen pääesiintyjä Olavi Uusivirta.
Uusivirta huomasi jo alakouluikäisenä, ettei kaikilla lapsilla ollut elämässään samanlaisia lähtökohtia. Yksi suuri eroavaisuus muodostui pienten ja suurten paikkakuntien välillä: pienissä kaupungeissa harrastusvaihtoehdot olivat vähäisiä.
– Kun perheeni muutti Karkkilasta Helsinkiin, avautui eteeni valtava määrä erilaisia tekemisen mahdollisuuksia.
Uusivirran mukaan suomalainen yhteiskunta painii yhä samojen ongelmien kanssa, jotka hän näki myös omassa lapsuudessaan 80-luvulla. Köyhyystutkimukset kertovat samaa tarinaa: huono-osaisuus periytyy yhä suuremmalla todennäköisyydellä vanhemmilta lapsille.
– Nyt täytyisi löytää keinoja sen ehkäisemiseksi, ettei joidenkin lasten huono-osaisuus olisi tähtiin kirjoitettua. Olen sitä mieltä, että eriarvoisuuden vähentäminen ratkaisisi meidän yhteiskunnassamme paljon muitakin ongelmia.
Tulevaisuutta luomassa -kiertue alkaa tammikuussa Oulun Musiikkikeskuksesta ja saapuu Turun, Kuopion, Tampereen ja Jyväskylän kautta Helsingin Musiikkitalolle lokakuun loppupuolella.
Uusivirta kertoo, että yhtye julkaisee kiertueen aikana uuden albumin. Tulevalla levyllä osa biiseistä on kehkeytynyt jo aivan ensimmäisistä soittokokeiluista, sillä studio toimi samaan aikaan myös treenikämppänä.
Uudella albumilla kuullaan aiempaa enemmän kosketinsoittimia, ja vaikutteita otettiin eri vuosikymmenten pop-perinteistä.
– Retron sijaan kyse on kuitenkin tämän päivän musiikista, jonka taustalla kummittelee itselleni tärkeimpien musiikkivaikuttajien reservi.

Teksti: Miina Viljanen