Neuvottelut uusista työehtosopimuksista kestivät pitkälle kevääseen. Lopuksi päälle iski vielä koronan aiheuttamat poikkeusolot. 

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on kesän alkaessa jo ihan hyvissä tunnelmissa, mutta helpolla hyvä fiilis ei ole tullut.

– On turha väittää, etteikö liitossa olisi taisteluväsymys näillä henkilöillä, jotka olivat neuvotteluissa mukana. Pitkät neuvottelut näkyvät henkilökunnassa, hän sanoo.

Insinööriliitto sai yksityisen sektorin työehtosopimusneuvottelut maaliin helmi-maaliskuussa, monen kuukauden väännön jälkeen. Kunta-alalla neuvottelut saatiin päätökseen vasta toukokuussa. Neuvottelut alkoivat viime vuoden syyskuussa, ja edelliset työehtosopimukset päättyivät lokakuun lopussa. Yksityisen sektorin neuvottelujen venyminen yllätti Salonkin, ja koronakriisin vaikutuksia on näkynyt jo liitonkin arjessa.

Puhutaan alkuun kuitenkin neuvotteluista. Liitolla oli neuvotteluihin lähtiessä useampi tavoite uusiin työehtosopimuksiin: kilpailukykytunnit pois, palkankorotukset ja työhyvinvointiin satsaaminen.

Neuvottelujen lopputuloksena oli, että kikyistä luovuttiin ja palkankorotusta tulee 25 kuukauden aikana yhteensä 3,3 prosenttia. 

– Siihen ollaan tietysti ehdottoman tyytyväisiä, että kikyt poistuivat. Ne tuntuivat hiertävän jäsenkuntaa todella raskaasti, Salo sanoo.

Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön, joka hoitaa myös insinöörien yksityisen sektorin edunvalvontaa, alla on 27 eri sopimusta. Keskimäärin niiltä aloilta, joissa suurin osa jäsenistä työskentelee, kikyt poistuivat kokonaan. Joillain aloilla kikyt korvataan yksittäisillä koulutuspäivillä. 

Sen sijaan palkankorotuksen tasoon liitto ei ole tyytyväinen. Salon mukaan kyseessä on heille ikuisuusaihe. 

– Suomalaiset ylemmät toimihenkilöt ovat naurettavan halpoja verrattuna vertailukelpoisiin paikkoihin, esimerkiksi Keski-Euroopan maihin.

Näitä maita ovat esimerkiksi Itävalta, Hollanti, Belgia ja Ranska.

Salon mukaan palkkojen pitäisi Suomessa nousta kolmanneksen. 

– Kolmanneksen voisi ihan surutta nostaa, eikä vielä olisi mitään ongelmaa. Sitten jos vielä huomioidaan suomalaisen ylemmän toimihenkilön tuottavuus, on varsinkin varaa korottaa se kolmannes.

Insinöörien tuottavuus ei Suomessa ole missään tapauksessa huonompi kuin muualla, Salo painottaa. Tuottavuuden kasvu voi olla huonompi, mutta se on eri asia kuin absoluuttinen tuottavuus.

Salo kuvailee palkankorotusratkaisua ”köyhän miehen tupoksi”.

– Yksittäinen sopimus määritteli katon, mutta käytännössä se määritteli myös lattian. Melkein kaikilla on nyt samat 3,3 prosenttia suhteutettuna sopimuskauden pituuteen. 

Köyhän miehen version tuposta tekee se, että siitä ovat poistuneet ne asiat, joita työntekijäpuoli on saanut. Työntekijän asemaa parantavia mahdollisia lakimuutoksia tai verotuksellisia muutoksia ei ole.

Insinööriliitto pitää meteliä palkkakuopasta, koska monilla liiton edustamilla aloilla pystyttäisiin selvästi osoittamaan, että palkanmaksuvaraa on enemmän kuin 3,3 prosenttia.

– Sitä ei pysty työnantajakaan mitenkään kiistämään. 

Työhyvinvointi ei kiinnosta työnantajia

Kikyjen ja palkkojen lisäksi liitto piti neuvotteluissa esillä työhyvinvoinnin parantamisen tärkeyttä. Aihe ei saanut vastakaikua työnantajapuolelta.

– Eniten minua ihmetyttää se, että työnantajalla ei tunnu olevan kiinnostusta työhyvinvoinnin lisäämiseen, minkä luulisi kantavan työnantajallekin hedelmää. 

Myöskään joustavan työ ja vanhempainvapaa-asiat, jotka yhteiskunnassa ovat paljon esillä ja joita yhteiskunnan tasolla halutaan parantaa, eivät Salon mukaan etene työnantajapuolella. 

Työhyvinvoinnin suhteen tavoitteena oli, että työehtosopimuksiin kirjattaisiin, että yrityksessä käytäisiin keskusteluja siitä, mitkä toimet juuri siinä yrityksessä olisivat hyviä. Aiheesta tekee sikäli hankalan sen työpaikkakohtaisuus. Samat asiat eivät välttämättä päde joka paikkaan.

– Saatiin joku kirjaus osaan työehtosopimuksista, että näitä asioita selvitellään, mutta siihen se sitten jäi.

Tällä neuvottelukierroksella Insinööriliitto turvautui lakkoon. Lakkovaroitus annettiin 24. marraskuuta, ja lakossa oltiin muutama päivä joulukuussa. Salo sanoo, että lakoilla ja lakkovalmiudella on erittäin iso merkitys siihen, millainen sopimus pystytään neuvottelemaan. 

– Tällä kierroksella työnantaja varmasti yllättyi siitä, etä meillä oli niin hyvä lakkovalmius kuin oli. Se varmasti vaikutti sopimusten saantiin.

Paras lakko on Salonkin mukaan se, joka ei toteudu. Silti hän uskoo, että lakkojen esillä pitäminen on tulevaisuudessakin väistämätöntä. 

– Mikäli työnantajan linja on samankaltainen, ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Toisaalta lakon tuloksen pitää olla sellainen, että lakko kannattaa. Tällä kierroksella jäsenet ymmärsivät hyvin sen, miksi ollaan lakossa, mutta se ei silti saanut kaikkia lakkoon. 

Lomautukset ovat roimassa kasvussa

Kun korona-aalto pyyhkäisi Suomeen ja siirsi maan poikkeustilaan, myös insinöörit siirtyivät etätöihin. Merkittävästi muuten koronatilanne ei kuitenkaan ole liiton jäsenkuntaan vielä vaikuttanut. Salon mukaan liitossa ollaan siinä käsityksessä, että huonommat ajat ovat jäsenillä vielä edessä päin. 

– Uskon, että kuuden kuukauden päästä tulee pahemmin näkymään. 

Insinööriliiton jäsenkunnasta merkittävä osa on sellaisissa töissä, joissa on pitkät tilauskirjat. Pahin lomautus- tai irtisanomisuhka ei ole vielä konkretisoitunut. Salo uskoo työttömien määrän kasvavan loppuvuoteen mennessä reippaasti.

– Insinöörejä oli huhtikuun lopussa työttömänä 5 100. Uskoisin, että se tulee varmaan nousemaan ainakin yli 7 000:n. Tuollainen 30, 40 prosentin lisäys on varmaan valitettavasti todennäköinen. 

Insinöörien työttömyys oli tosin kääntynyt nousuun jo ennen koronaa, mutta pandemia vauhdittaa tilannetta. Myös lomautukset ovat rajussa kasvussa: huhtikuun lopussa lomautettuja oli 4 400. Lisäystä maaliskuuhun oli noin 3500. Salo ennakoi, että lomautusten määrä on jatkaa selvää kasvuaan.

Valtaosa Insinööriliiton kassaan kuuluvista jäsenistä kuuluvat Koko-kassaan. Sen tilanne on heikentynyt todella paljon. Kun korona alkoi, ensihakemusten käsittelyviive oli neljä päivää. Tätä juttua tehdessä se on 32 päivää. 

Insinööriliitto teki päätöksen, että liitto lainaa työttömille ja lomautetuille henkilöille rahaa, jos kassa ruuhkautuu. Näitä kyselyitä ei toistaiseksi ole tullut. 

Jotain hyötyäkin koronakeväästä voi löytää. Salo arvelee, että sairauslomien määrä on etätöiden alettua pienentynyt. Oletusarvoisesti myöskään tuottavuus ei laske, vaikka tehdään enemmän etätöitä. 

– Nämä asiat ovat sellaisia, jotka toivottavasti tulevaisuudessa painavat, että työhyvinvointia voidaan kasvattaa.

Teksti: Laura Ikävalko
Kuva: Insinööriliitto

Viime jouluaatto oli tamperelaisen kone- ja tuotantotekniikan insinööri Hannu Luodolle ainutkertainen päivä. Tuolloin kone- ja tuotantotekniikan insinööri astui elämänsä ensimmäistä kertaa Etelämantereella sijaitsevalle Aboa-tutkimusasemalle suomalaisen FINNARP-retkiryhmän kanssa.

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä Etelämantereen rannikolta, noin 5000 kilometrin päässä Kapkaupungista. Tutkimusasema avattiin vuonna 1989. Siitä lähtien tutkimusryhmä FINNARP on käynyt Etelämantereella vuosittain suorittamassa ilmatieteellisiä, geotieteellisiä ja fysikaalisia tutkimuksia.

Tampereelta Etelämantereelle

Hannu Luoto on ollut aina kiinnostunut eksoottisista alueista.

–Olen pitkän aikaa seurannut FINNARP- retkikuntaa ja lukenut netistä, että mitä kaikkea se tekee ja tutkii Etelämantereella. Lueskellessani raportteja huomasin, että heillä on mukanaan muitakin kuin vain tutkijoita, esimerkiksi konepuolen osaajia huolehtimassa tekniikan asioista.

Tästä huomiosta rohkaistuneena Hannu päätti lähettää retkikunnan päällikölle, Mika Kalakoskelle sähköpostia. Jonkin ajan kuluttua takaisin tuli vastaus, jossa kerrottiin hieman siitä, millaisia ominaisuuksia retkikunnan jäseneltä kaivataan ja pyydettiin Hannua lähettämään lisätietoja itsestään ja CV. Tämän tehtyä Hannu löysi itsensä Helsingistä Ilmatieteenlaitokselta haastattelusta.

–Minulla kävi tuuri ja otin yhteyttä juuri oikeaan aikaan, Hannu kiteyttää pääsyään FINNARP-retkikunnan matkaan.

Hyvä kunto siivittää lähtöön

Ilmatieteenlaitoksen haastattelu pidettiin kaksi vuotta sitten. Sen perusteella Hannu oli osoittautunut henkilönä juuri sopivaksi kaveriksi retkikunnan muonavahvuuteen. Alkuperäisten suunnitelmien perusteella tamperelaisinsinöörin ensilähtö Etelämantereelle olisi tapahtunut vasta joulukuussa 2020, mutta viime keväänä retkikunnan edellinen konemestari joutui yllättäen vetäytymään retkikunnasta. Näin Hannuun otettiin yhteyttä, olisiko hänellä madollisuus lähteä reissuun jo joulukuussa 2019.

Ennen matkan lopullista sinettiä, täytyi Hannun käydä kuitenkin läpi vielä perusteelliset terveystarkastukset.

–Retkikunnassa on aika kovat terveysvaatimukset, joihin liittyy myös psykologisia testejä. Koska olen yli 50-vuotias, niin jännitin hieman, että olenko sellaisessa kunnossa, että voin lähteä mukaan. Onneksi kaikki oli ok, ja sain luvan lähteä. Olosuhteet Etelämantereella ovat sellaiset, että siellä on oltava suht terve. Jos on jotain perussairauksia, tai lääkityksiä, niin lähtö ei ole mahdollinen.

Ääriolosuhteet vaativat kanttia

Psykologisissa testeissä Hannun mukaan tutkittiin yksilön kykyä sopeutua ääriolosuhteisiin.

–Aboa on äärettömän eristäytynyt paikka, vaikkakin ruotsalaisten tutkimusasema on ihan sen vieressä. Mutta seuraava ihmisasutus onkin sitten 450 kilometrin päässä. Kun Aboalle on lähtenyt, sieltä ei pääse pois, kun vasta sitten, kun retkikunnan senkertainen tutkimusaika on ohi.

Tyypillisesti kerrallaan tutkimusryhmä viettää Etelämantereella 1,5–2 kuukautta. Tämä on Hannun mukaan aika, jonka kestää kyllä. Iso osa eristyksissä viihtymisessä liittyy kuitenkin ryhmään, jonka kanssa matkassa ollaan. FINNARP-retkikunta tuli oikein hyvin toimeen keskenään.

Kosmisen säteilyn ja painovoiman mittauksia

15. joulukuuta 2019 Etelämantereelle lähteneessä FINNARP-retkikunnassa oli Hannu luodon lisäksi viisi muuta henkilöä; retkikunnan johtaja, varajohtaja, lääkäri, emäntä ja tekninen asiantuntija. Lisäksi tammikuussa ryhmään liittyi kaksi Maanmittauslaitoksen tutkijaa.

Hannun tehtävä ryhmässä oli laitteiden ylläpito ja huolto.

–Eräs tärkeä tehtävä oli myös se, että tutkimusasemalle saadaan lämpöä ja sähköä. Niitä tehtiin generaattoreilla, joiden ylläpito oli yksi töistäni.

Viime reissulla ilmatieteenlaitos toteutti Aboalla muun muassa kosmisen säteilyn mittauksia. Lisäksi retkueen tehtävä oli tutkia esimerkiksi sitä, millaisessa tilassa aseman energiantuotannon sekä ruoka- ja jätehuollon hiilijalanjälki on. Asema on jo yli 30-vuotta vanha, joten sen fasiliteettien uusiminen on pikkuhiljaa edessä. Maanmittauslaitos puolestaan teki jäätiköllä painovoima- ja seismisiä mittauksia.

Pieni ihminen isolla jäätiköllä

Hannu Luodon suurin yllätys FINNARP:n matkassa oli matkan etäisyyksien suuruus.

–Etelämanner on läpimitaltaan 4500 kilometriä. Meidän tutkimusasemamme on aivan mantereen reunalla, Aboalta on vielä reilut 1500-2000 kilometriä varsinaiselle Etelänavalle. Siitä eteenpäin on tuhansia kilometrejä aluetta, jossa ei ole yhtään mitään. Täysin koskematonta aluetta, joissa yksikään elollinen olento ei tiettävästi milloinkaan ole kävellyt.

Luonnon voima ääriolosuhteissa vetää hiljaiseksi. Hannu kertoo Etelämantereen viime kesän (eli meidän joulu-tammikuumme) olleen pääasiallisesti säältään kaunis.

–Tullessamme perille jouluaattona oli ensimmäinen myrsky, sellainen pienempi. Silloin pääsin hieman makuun siitä, millaista myrsky Etelämantereella on. Tammikuussa oli suuri myräkkä. Silloin tuuli puhalsi 43 metriä sekunnissa. Sellaista tuulta ei Suomessa ole milloinkaan ollut.

Kun Etelämantereen myrskyt ovat pahimmillaan, ei ihmisellä ole mitään asiaa ulos tutkimuskeskuksen sisätiloista.

–Vaarana on hallitsematon kaatuminen. Jos menee nurin, tuuli lähtee viemään mukanaan ja siinä ei voi tehdä yhtään mitään.

Tuuli voi myös irrottaa tutkimuskeskuksesta tavaroita, jotka järkyttävällä voimalla päin singotessa eivät tekisi erityisen eetvarttia. Osien irtoamisen ei pitäisi Hannun mukaan olla mahdollista, mutta kaiken varalta myrskysäällä on hyvä pysyä sisällä.

Etelämanner menee vereen

FINNARP-retkikunta lähti pitkälle kotimatkalleen Etelämantereelta 28. tammikuuta. Retkikunnan seuraava reissu on jo täydessä suunnittelussa. Myös Hannu Luoto on lähdössä takaisin Etelämantereen huomaan, mikäli poikkeusvuosi ei tuo tullessaan mitään yllätyksiä.

Hannu odottaa jo uutta matkaa.

–Kun puhutaan, että etelässä asuville tulee Lapinhulluus, koska siellä on niin avaraa, ei ole ruuhkia eikä siellä näy ihmisiä. Minulla on vähän samanlainen, mutta Etelämanterehulluus on vielä äärimmäisempi tunne.

Hiljaisuus Etelämantereella on totaalinen.

–Siellä ei kuulu yhtään mitään. Ainoat äänet ovat ne, joita itse tuotetaan. Päivisin generaattori pitää ääntä, mutta ne suljetaan pääsääntöisesti yöksi, ja ollaan akkukapasiteetilla.
Jos maasto Etelämantereella on koskematonta, niin sitä siellä on myös taivaankansi.

–Jos Suomessa menet jonnekin, missä ei pitäisi ihmisiä olla 100 kilometrin säteellä, aina taivaalla menee lentokoneita. Se oli yllättävää, että Etelämantereella aurinkoisinakaan päivinä ei taivasta lävistänyt yhden yhtä suihkukonetta.

Etelämantereen tenhoa Hannu kuvailee myös seuraavasti:

–Siellä ei kasva mikään ja siellä missä me olemme, elää vain kaksi lintulajia. Että siten se on ehkä vähän tylsää, kun missään ei ole mitään. Vuoren päällä on kivikkoa ja sitten jäätä silmänkantamattomiin. Mutta se on todella kaunista ja ihmeellistä.

Teksti: Terhi Viianen
Kuva: Pasi Yli-Risku, Finnarp 2019

Korkeakoulutettujen työllisyyttä parantava Uratehdas vietti viime vuonna 10-vuotissyntymäpäiviään. Kun Petri Partanen ja Jyrki Koskinen vuonna 2009 perustivat Uratehtaan, projekti kulki nimellä Piotty ry.

Partasen mukaan jo aiemmin oli perustettu omatoimisen työllistymisen tukiyhdistyksiä. Partanen ja Koskinen käynnistivät Uratehtaan toiminnan, kun rahoitus siihen saatiin ELY-keskukselta. Liitot maksoivat omarahoitusosuutta.

– Liitolla oli aiemminkin ollut työllisyysprojekteja, mutta vastaavaa ei ollut, Partanen kertoo.

Nykyään päärahoittajana on Pirkanmaan TE-palvelut.

Tampereella lähdettiin liikkeelle Tekniikan akateemisten ja Tampereen Insinöörien kanssa. Alkuaikoina toiminnan kohderyhmänä olivat korkeasti koulutetut yksityissektorilla työskentelevät henkilöt. Sittemmin kohdennuksesta on luovuttu.

Uratehdas on alusta asti saanut hyvän vastaanoton.

– Meitä on kehuttu, meillä on hyvä maine ja näyttöä siitä, että pienellä panostuksella saadaan tulosta aikaan.

Tekniikan akateemisissa jo 1990-luvulla työskentelyn aloittanut Partanen kertoo, että innoitus projektin aloittamiseen syntyi halusta palvella liiton jäseniä.

– Jäsenpalveluihin kuuluu, että autetaan työttömiä. Tampereella ja Pirkanmaalla on keskimääräistä huonompi tilanne.

Uusi nimi ja logo

Alkuun työntekijöitä oli vain yksi. Vuonna 2012 silloisessa Piotty ry:ssä koulutuspäällikkönä aloitti Mari Kuusjärvi. Hän aloitti työssä yksin, mutta myöhemmin mukaan tuli myös Henna Ojala.

– Se oli mukavaa, että sai työparin. Muuten se oli vähän yksinäistä puurtamista.

Ojalan jälkeen Kuusjärvi sai parikseen vielä Maija Heinon, jonka aikana erityisesti yksilöohjaus kehittyi.

Kuusjärven aikana projektin nimi vaihtui Uratehtaaksi. Nimi syntyi aivoriihessä, jossa heitettiin ilmoille kaikki, mitä tuli mieleen.

– Lyhennyksen sijaan haluttiin nimi, joka kuvaa sitä, mitä paikassa tapahtuu.

Samaan aikaan tehtiin myös Uratehtaan logo. Siihen haluttiin näkyviin Tampereen tehdasmiljöö piippuineen.

Kuusjärvi työskenteli Uratehtaalla kolmisen vuotta. Hänen aikanaan Nokian työntekijöitä irtisanottiin paljon, ja Kuusjärvelle on jäänyt ajoilta sellainen mielikuva, että Uratehtaan kävijämäärä kasvoi.

Työnhakijoita tuli muualtakin kuin Nokialta, mutta se on jäänyt Kuusjärvelle parhaiten mieleen. Insinööriala oli murroksessa, ja monella entisistä nokialaisista osaaminen oli hyvin spesifiä. Yrityksessä oli erikoistuttu pieniin asioihin ja uuden uran löytyminen oli mietinnän paikka.

Monet työttömistä olivat muutenkin uuden edessä: työt olivat alkaneet heti opintojen jälkeen tai jo niiden aikana. Työn hakeminen oli uutta.

– Se oli äärimmäisen kiinnostavaa, ja siinä avautui silmät korkeakoulutettujen työnhaulle, Kuusjärvi sanoo.

Uratehtaalla alettiin pitää yritysesittelyjä, ja projektilaisilla oli tarve oman osaamisensa sanoittamiseen.

Tapahtumaidea syntyi lenkkeillessä

Brändiuudistuksen lisäksi Kuusjärven aikana kehitettiin tähän päivään asti säilynyt Walk for Jobs -työnhakutapahtuma.

– Olen innokas lenkkeilijä, ja mietin monesti lenkillä, että olisipas makeeta, jos liikunnan voisi yhdistää työnhakuun, Kuusjärvi muistelee.

Kävellessä rekrytoinneista keskusteleminen on myös huomattavasti vapaamuotoisempaa kuin kasvokkain sisätiloissa. Ideaa alettiin kehittää, ja vaikka alussa esimerkiksi osallistuvia yrityksiä oli vaatimattomasti, kymmenkunta, pikkuhiljaa tapahtuma kasvatti suosiotaan.

Tapahtuman kehittämiseen otettiin mukaan projektilaisia, jotka yhdessä työntekijöiden kanssa kontaktoivat yrityksiä. Tämä toi heille konkreettisesti tekemistä.

Kuusjärvelle Uratehdas-vuosissa parasta olivat ihmiset.

– Ei pelkästään työkaverit, vaan vakkarikävijät. Varmasti heillekin parasta olivat vertaistukiryhmät.

Jokaista työpaikkaa Uratehtaalla tuuletettiin, ja usein työllistyneet pääsivät kertomaan oman tarinansa työllistymisestä.

– Monesti se on ihan sattuman summaa. Kokemuksen jakaminen oli tärkeää.

Vuoden 2015 lopulla Kuusjärvi vaihtoi työpaikkaa. Nykyinen työ sijaitsee Helsingissä, jonne hän pendelöi normaaliarjessa pari kertaa viikossa. Edelleen junamatkoilla näkee tuttuja kasvoja Uratehtaan ajoilta, ja onpa hän törmännyt yhteen Kaupinojan saunallakin.

– Mietittiin, että mistä ollaan tuttuja, ja Uratehtaalta tietenkin.

Ihmiset ovat tärkeintä Uratehtaalla

Nykyään Uratehdasta pyörittävät yhteyspäällikkö Tiina Keskinen ja hallintopäällikkö Jaana Taskula. Molemmat aloittivat Uratehtaalla samana päivänä, kolme vuotta sitten maaliskuussa.

Heidän alkuaikana toimintaan tuli hallinnollisesti iso muutos, kun työttömien tuli alkaa tehdä ja päivittää työllistymissuunnitelmia. Niitä ei Uratehtaalla aiemmin ollut tehty.

Tämän vuoden alussa alkoi uusi, Uratehtaan perintöä jatkava hanke, kun ryhmämuotoisen toiminnan rinnalle otettiin enemmän yksilömuotoista toimintaa.

– Sille on paljon kysyntää ja siitä on tullut toivetta, Keskinen sanoo.

Kun Taskula ja Keskinen aloittivat Uratehtaalla, he halusivat tehdä toiminnasta omannäköistään. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat tärkeimmässä roolissa ja ihmisten kohtaaminen on tärkeää.

– Haluamme, että Uratehtaalla tuntee olonsa tervetulleeksi ja tärkeäksi. Uratehdas on paikka, jossa saa ja uskaltaa avata suunsa ja kertoa kaikista tuntemuksista. Kun tuntuu pahalta, muut nostavat ja silloin kun hyvältä, muut iloitsevat mukana, Keskinen sanoo.

Naiset haluavat lähestyä asioita ratkaisukeskeisesti ja avata keskusteluilla uusia näkökulmia. Tsemppaaminen ja pettymyksistä selviäminen on tärkeää.

– Työnhakuhan vaatii suurta itsensä johtamista ja on itsessään rankkaa työtä, Taskula sanoo.

Tänä vuonna Uratehtaalla on oltu uuden edessä koronan takia. Kasvokkaiset kohtaamiset ovat vaihtuneet etätoimintaan, eivätkä Keskinen ja Taskulakaan ole tavanneet kasvotusten muutamaan kuukauteen.

Palaute etätoiminnasta on ollut kiittävää, ja etäyhteydet saatiin nopeasti pystyyn, vaikkei niitä Uratehtaalla ole ennen paljoa käytetty.

– Näemme lähikohtaamisella niin ison arvon, Taskula sanoo.

Paluumuuttajat ovat kehu

Vuodet Uratehtaalla ovat olleet tapahtumarikkaita ja aika on mennyt nopeasti. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on ollut se, kun Keskinen ja Taskula olivat järjestäneet heidän ensimmäisen Walk for Jobs -tapahtuman.

– Oli upeaa huokaista onnistuneen tapahtuman jälkeen. Se on iso tapahtuma pienillä resursseilla järjestettäväksi, Keskinen sanoo.

Walk for Jobsin lisäksi Uratehtaan tapahtumakalenterissa on muun muassa koulutuksia ja valmennuksia työnhakuun liittyvistä aiheista, työpajoja ja duunipäiviä, joissa tehdään yhdessä hommia työnhaun eteen.

Taskulan mukaan Uratehtaalla kymmenen vuoden aikana työskennelleet ihmiset ovat heittäneet kapulan vaihdossa seuraavalle. Kaikki ovat osaltaan vieneet toimintaa eteenpäin.

– Me otamme sen kehuna, että ihmiset, jotka ovat joskus täällä olleet ja löytävät itsensä tietyn ajan päästä taas työnhaussa, tulevat takaisin Uratehtaalle. Valtavan suuri osa palautteesta on kehuja, Keskinen sanoo.

Viime vuonna pyöreitä täyttänyt Uratehdas ei ole vielä päässyt viettämään juhlia, vaan erilaisia suunnitelmat sotkeneita asioita on tullut eteen. Viimeisimpänä korona.

Uratehtaan verkkosivuilla todetaan, että tavoitteena on jatkaa toimintaa kunnes kohderyhmän työttömyys on merkittävästi vähentynyt. Vielä niin ei ole tapahtunut, vaan Uratehtaalle on edelleen tarvetta, sanoo hallituksen puheenjohtajana toimiva Petri Partanen.

– Vaikka olemme saaneet autettua ihmisiä, työttömiä tulee koko ajan lisää. Tällaiselle palvelulle on tarvetta, emmekä ole tehneet itseämme tarpeettomiksi.

Teksti: Laura Ikävalko
Kuva: Uratehdas