Kuukausittaiset arkistot: helmikuu 2023

Insu, Tekni­ikka & Teol­lisuus

Paluu menneisyyteen – retrokonsolipelit ihastuttavat yli sukupolvirajojen

Retropelit ovat monelle nykypäivänä vieraita, toisille harrastus ja joillekin myös työ. Jälkimmäiseen kuuluvat Kai Mononen ja Toni Caven Reprocade-yrityksestä. Caven perusti Tampereelle vuonna 2012 firman, jonka piti alkuun vain uudelleentuottaa (reproduce) vanhojen konsolipelien osia, mutta pian retropelit veivät täysin mukanaan. 

– 10 vuoden aikana ollaan kunnostettu ja huollettu alusta loppuun varmaan sen parisataa kabinettia, Caven tuumii. Perusteellisen kunnostuksen lisäksi Reprocade tekee myös pienempiä keikkoja ravintoloihin, yritystiloihin sekä sellaisten yksityishenkilöiden luokse, joilla on kotona retropelikabinetteja.

Kai Mononen on työskennellyt yrityksessä vuodesta 2017 saakka. Sitä ennen Mononen opiskeli TAMKissa tietotekniikkaa.
– Valmistumisen kynnyksellä keksin lopputyökseni kunnostaa vanhan arcadepelin, ja tiesin Reprocaden Tullikamarin Klubilla järjestetyistä Blast from the Past –tapahtumista.”

Mononen otti yhteyttä Caveniin, ja yhteistyö alkoi.
– Ennen sitä en ollut koskaan koskenutkaan arcadepeleihin, mutta ne veivät mennessään. Nyt olenkin ollut hommissa valmistumisestani asti, Mononen kertoo.

 

Nostalgian viehätys

Kai Monosen mielestä retropeleissä parasta on pelien kantama nostalgia:
– Moni muistaa pelanneensa 8-bittisellä Nintendolla näitä pelejä, jotka ovat aiemmin olleet arcadepelejä.

Toisaalta, 2000-luvulla syntyneet ovat tuskin koskaan nähneetkään 80-luvun pelikabinetteja. “Heitäkin nostalgia voi silti kiehtoa, kun vanhemmat esittelevät pelien kautta omaa lapsuuttaan, sanoo Mononen.

Tärkeä aspekti retropeliharrastamisessa on myös sosiaalisuus.
– Nykyaikaiset monipelaajapelit ovat aika yksinäistä hommaa. Vaikka siinä pelataankin muita vastaan, niin useimmiten jokainen pelaaja on omassa kodissaan, oman tietokoneen ääressä, sanoo Mononen.

Tämä onkin käänteentekevä eroavaisuus retrokonsolien ja modernien monipelaajapelien välillä, monet vanhat pelit pitivät sisällään co-op –pelimuodon, mikä mahdollistaa kahden henkilön pelaamisen yhteistyössä, samaan aikaan ja samassa tilassa.

Toinen merkittävä eroavaisuus on kulttuurinmuutos siinä, kuinka pelien valmistajat tekevät rahaa peleillään.

Arcade-pelit toimivat sillä periaatteella, että koneeseen laitetaan tietty rahasumma sisään, peli kestää tasan niin kauan, kunnes pelaaja kuolee, minkä jälkeen joutuu käyttämään lisää rahaa jatkaakseen pelaamista. Kai Monosen mielestä tämä rangaistuselementti on olennainen osa pelikokemusta:
– Siinä on erilainen motivaatio pelaamiseen, verrattuna moderniin malliin, jossa peli alkaa usein ohjata pelaajaa, jos hän ei vielä osaa peliä.

 

Yhteisön voima

Internet on myös pullollaan fanifoorumeita, joissa valveutuneet retropeliharrastajat voivat tutustua, verkostoitua sekä myös myydä pelejä ja niiden osia. Monosen mukaan tosifanit kehittävät ja koodaavat uusia pelejä vanhoille konsoleille:
– Kyse on niin kutsutusta home brew- skenestä.

Online-yhteisö on myös suuri resurssi Reprocaden toiminnalle.
– Tämä Roadblasters, joka meillä on täyskorjattavana tarvitsee monia uusia osia entisöimistä varten. Juuri vastikään löysin käyttämättömän maton ohjaamon lattialle eräältä foorumilta, ja matto saapuu Yhdysvalloista meille, kertoo Toni Caven.

 

Ainoa laatuaan

Suomessa on flipperi-pelejä huoltavia yrityksiä, mutta nostalgisia kolikkopelejä kunnostaa vain Reprocade. Miksei muita toimijoita ole?
– Mä aina sanon, että jos ei kiinnosta rahanteko niin tervetuloa alalle, Caven nauraa.

– Markkinat on kuitenkin Suomessa aika pienet. Toki pikkujoulukauden alla liiketoiminta kiihtyy, kun eri firmat vuokraavat meidän laitteita käyttöönsä, mutta sitten alkuvuodesta tuskin tulee yhtäkään varausta.

Tampereella varma tapa päästä kokeilemaan retropelejä on käydä vierailulla Z-Base -nimisessä pelihallissa tai Bonkers Moodcourt –ravintolakonseptissa. Kumpikin liiketila ammentaa inspiraationsa 2000-luvun alussa New Yorkissa syntyneestä konseptista – barcadesta – eli baarin ja pelihallin yhdistelmästä. Kai Monosen mukaan konseptin syntymiseen vaikutti se, että kasarilla kasvaneet lapset alkoivat aikuistua, ja pelihallien yhdistäminen baareihin oli keino tuoda osa omasta lapsuudesta lähemmäksi.
– Konsepti rantautui myös muualle maailmaan, eikä ihme. Mukavaahan se on ottaa pari olutta, ja pelata samoja pelejä, kuin nuorena, Kai Mononen tuumii.

Teksti ja kuva: Emma Lillqvist

 

Insu, Opiskelijat/Tiro ry

TIRO ry kunnioittaa perinteitä ja luo uutta

Tampereen insinööriopiskelijat TIRO ry täytti marraskuussa 40 vuotta. Kysyimme 17 vuoden takaiselta puheenjohtajalta ja ensi vuonna aloittavalta uudelta puheenjohtajalta, millaista oli järjestön toiminta 2000-luvun alussa ja mitä se on tänään.

Kaksi maireaa hymyä ja aitoa kiinnostusta opiskelijoiden asioita kohtaan – nämä näen, kun pääsen keskustelemaan kahden Tampereen insinööriopiskelijoiden järjestöaktiivin kanssa. Noin 40 vuotta sitten Tampereen ammattikorkeakoulun Tamkin insinööriopiskelijoille perustettiin opiskelijajärjestö, joka sai nimekseen TIRO ry – Tampereen insinööri- ja rakennusarkkitehtioppilaat. Myöhemmin rakennusarkkitehtien koulutus lopetettiin, joten järjestön nimi muutettiin muotoon Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO ry. Paljon on vuosikymmenten kuluessa muuttunut, erityisesti viestinnän digitaalisissa edellytyksissä, mutta ydin on säilynyt: tapahtumia järjestetään aktiivisesti ja ainejärjestöllä on tiivis yhteishenki.

Parikymppisen TIRO:n hallitusta vuonna 2005 johtaneelle Marjo Nykäselle kiinnostus järjestötoimintaa kohtaan on tullut, kuten hän luonnehtii, äidinmaidossa. Hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet aktiivisia järjestöissä ja puoluepolitiikassa. Hän kulkikin jo lapsena vanhempiensa mukana erilaisissa tapahtumissa ja kerhoissa. Perheen järjestöaktiivisuuden vuoksi oli jo varhain selvää, että Nykänenkin on todennäköisesti joskus mukana jossakin järjestössä. Ennen insinööriopintojen alkua ja Tampereelle muuttoa Kuopiosta kotoisin oleva Nykänen työskenteli nelisen vuotta kotikaupungissaan pesulassa, jossa hän toimi viimeiset kaksi vuotta luottamushenkilönä. Syvempi kiinnostus työmarkkina-asioihin kumpusi sieltä ja kiinnostus työelämään sai Nykäsen hakeutumaan mukaan nimenomaan TIRO:n toimintaan.

Nykänen opiskeli Tamkissa tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööriksi vuosina 2002—2007. TIRO:n hallitukseen hän lähti heti opintojen alussa yhteyshenkilönä ja vuoden 2005 hän toimi järjestön puheenjohtajana. Ennen puheenjohtajan pestiä Nykänen toimi TIRO:n hallituksessa sihteerinä ja varapuheenjohtajana. Nykäsellä on paljon kokemusta järjestötoiminnasta ja luottamustehtävistä, ja nykyään hän työskenteleekin Insinööriliiton alueasiamiehenä Itä- ja Kaakkois-Suomen alueella.
– Sain harrastuksesta työn itselleni, Nykänen toteaa.

Nykänen pitää puheenjohtajan tehtävää tärkeänä ainejärjestön toiminnan kannalta. Usein ajatellaan, että puheenjohtaja on järjestössä näkyvässä roolissa ja istuu ikään kuin järjestön huipulla.
– Totta kai jonkun täytyy olla se johtaja, joka pitää porukan ja homman kasassa. Puheenjohtaja tekee töitä samalla tavalla kuin muutkin hallituksen jäsenet.

Samaa mieltä on vuoden alusta TIRO ry:n puheenjohtajan saappaisiin astunut tietotekniikan opiskelija Miika Lahti. Lahden mukaan puheenjohtajan tehtävä on pitää järjestön toiminta halutuissa rajoissa ja luoda samalla jotakin uutta.
– Puheenjohtajaksi lähtiessä tärkeintä ei ole omiin saappaisiin sopeutuminen vaan se, että sovitetaan yhdessä kaikille hallituslaisille sopivat saappaat, Lahti sanoo.

Kolmatta vuotta insinööriksi opiskeleva Lahti oli kiinnostunut järjestötoiminnasta jo ennen korkeakouluopintojen aloittamista. Hän on ollut partiossa, jossa on saanut kosketuksen hallitustoimintaan. TIRO:n hallitukseen Lahtea on kannustanut myös muun muassa opiskelukaverit, jotka ovat olleet aiemmin mukana hallituksessa.
– Kiinnostuksen takana on myös halu vaikuttaa paikalliseen opiskelijakulttuuriin ja siihen, miten meidän koulutuksessamme käydään asioita läpi, Lahti kertoo.

Hänen mukaansa hallitustoiminnassa on tärkeää, että opiskelijoilla on hyvä olla – unohtamatta hallituksen jäseniä.
– Puheenjohtajan tulee varmistaa myös, että hallituksella on hauskaa, Lahti sanoo.

 

TIRO oli perhe

Millainen ainejärjestö TIRO ry sitten on?

1500 jäsenen raja meni rikki 2000-luvun puolivälin tienoilla, kun Nykänen oli aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa. Nykyään TIRO ry:llä on noin 2300 jäsentä ja se kasvaa jatkuvasti. TIRO:lla on toiminnassaan pitkät perinteet ja muun muassa osa tapahtumista on säilynyt 2000-luvun alusta tähän päivään saakka. Esimerkiksi joulukuun puolivälissä jäsenistölle järjestetään Pikujolusitsit-tapahtuma, jonka juuret juontavat vuosikymmenten taakse. Pikkujouluja tavattiin viettää saunaillan merkeissä ja Nykänen onkin iloinen siitä, että niihin on saatu toiminnallinenkin ulottuvuus sitsien myötä.
– On kivaa, että tietyt perinteet säilyvät, Nykänen sanoo.

Niin Nykänen kuin Lahtikin muistelevat lämmöllä jokavuotista viikonloppua, jolloin vanha hallitus vaihtuu uuteen. TIRO ry:n vanha ja uusi, seuraavalle vuodelle valittu hallitus kokoontuvat viikonlopuksi yhteen tutustumaan toisiinsa ja samalla vanha hallitus kouluttaa uuden tehtäväänsä.
­– Se on sellainen tapahtuma, joka aina muistuu mieleen. Siinä perinteet siirtyvät eteenpäin, Lahti luonnehtii.

– Ihan hymy nousee huulille, kun muistelen hallituksenvaihtoviikonloppua, Nykänen jatkaa.

Niin TIRO:ssa koko järjestön tasolla kuin sen hallituksessakin vallitsee lämmin henki ja yhteistyön arvostus. Lahden mukaan TIRO:n hallituksessa olemisessa painottuu – siitä huolimatta, että on edustavassa asemassa – halu olla samalla tasolla kaikkien kanssa. Lahden mukaan TIRO on niin sanotusti yhtä isoa perhettä. Hallituksen tehtävä on Lahden mukaan tuoda opiskelijat koulumaailmassa näkyviin.

Nykäsellä ei Tampereelle muuttaessaan ollut tuttua kaveripiiriä opiskelukaupungissaan. Sen muodostumisessa TIRO:lla on ollut hyvin suuri merkitys. Muualta opiskelemaan tulleilla ei ollut valmiiksi kaveriporukkaa, ja kavereita oli helppo löytää opiskelijajärjestöstä.
– TIRO oli perhe, Nykänen sanoo.

Opiskelijaelämän muutos on puhuttanut viime vuosina korkeakouluissa ja opiskelijoiden keskuudessa. Nykänen ja Lahti eivät tunnista järjestönsä toiminnassa merkittävää perustavanlaatuista muutosta, vaikka moni asia on kehittynyt vuosien saatossa. Erityisesti viestintä on nykyään helpompaa ja monipuolisempaa.
– Meillä oli käytössä ainejärjestön sähköpostilista ja opetuksessa pöytäkoneet ja piirtoheittimet. Nykyään on paljon enemmän mahdollisuuksia niin ainejärjestötoiminnassa kuin opiskelussakin.

Tietotekniikan kehittymisellä on myös varjopuolensa. Jo Nykäsen opiskeluaikana läsnäolo-opetuksen määrästä keskusteltiin järjestössä.
– Nykyään opiskelijat nousevat aamulla sängystään tietokoneensa ääreen. On paljon mukavampaa olla ympäristössä, jossa opiskelukaverit ovat samassa tilassa, Lahti sanoo.

Myös TIRO ry:n hallitus haluaa olla läsnä opiskelijoiden arjessa, ja heidät tunnistaakin Tampereen ammattikorkeakoululla punaisista huppareista. Lahti haluaa puheenjohtajakaudellaan auttaa opiskelijoita pysymään kiinni opinnoissaan ja valmistumaan ajallaan.
– Koetamme luoda sellaisen ympäristön, että opiskelijat kokevat kuuluvansa opiskelumaailmaan.

 

Ainainen taistelu Turun kanssa

Keskustelun edetessä useaan otteeseen nousee esiin Tampereen insinööriopiskelijoiden ja Turun insinööriopiskelijoiden ikuinen taistelu. Kun kysyn Nykäseltä, mitä hän olisi halunnut TIRO:n hallituksessa ollessaan muuttaa, vastaus kuuluu kutakuinkin näin: ”Varmaan sitä ajatteli silloinkin, että jos sen Turun saisi jätettyä taakse pysyvästi.”

Vastakkainasettelu on peräisin teekkarikulttuurista, josta se on omaksuttu myös osaksi ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijoiden arkea. On puhuttu, että tamperelaisopiskelijat olisivat käyneet asettamassa kiiloja Turun rajalle ja pomppineet Turussa, jotta se saataisiin irti Suomen mantereesta. Leikkimielinen viha-rakkaussuhde kertoo myös kaupunkien välisestä välittämisestä.
– Meillä on ollut pitkään Turku vs. Tampere -tapahtuma, joka jostakin syystä lanseerattiin tänä vuonna uudestaan Turku sydän Tampere -nimellä, Lahti kertoo.

Leikkimielisestä kisailusta huolimatta kaupunkien opiskelijat tekevät asioita hyvässä yhteishengessä. Lahti toivoo, että tapahtuman järjestäminen Turun kanssa jatkuu.
– Aina on tällaista pientä vitsinpoikasta turkulaisten kanssa heitetty, Nykänen sanoo.

 

Vanhat jalokivet mukana kohti uutta        

TIRO ry täytti marraskuussa 40 vuotta ja sitä juhlistettiin vuosijuhlien merkeissä 230 juhlijan voimin. Tampereen insinööriopiskelijat juhlii vuosijuhlia viiden vuoden välein, mikä on Nykäsen mukaan tyypillistä Insinööriliiton alaisille opiskelijajärjestöille. Juhlissa käytiin läpi TIRO:n historiaa ja nykytilaa sekä hieman myös tulevaisuutta. Tulevaisuudessa Lahti haluaa vaalia hyväksi todettuja perinteitä mutta luoda myös uutta ainejärjestönsä toimintaan.
– Tietysti haluamme pitää toimintamme jalokivet mukana, mutta samalla kehittää sitä niin, että se on relevanttia nykypäivänä. Pyrimme pysymään ajankohtaisista asioista ajan tasalla ja ajamaan insinöörin asemaa yhteiskunnassamme, Lahti sanoo.

Vuoden alussa puheenjohtajan pestissä aloittanut Lahti pyytää Nykäseltä vinkkejä tulevan hallituskauden varalle.
– En oikein vinkeistä tiedä, sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee. Ylpeänä olen saanut seurata TIRO:n toimintaa liittoyhteisöstä käsin. Ylpeä saan kasvattiseurastani olla, Nykänen kiteyttää.

Teksti: Tinja Hokkanen, kuva: TI:n arkisto 

Insu, Tekni­ikka & Teol­lisuus

Kaivinkone ilman mittalaitetta käy harvinaiseksi – maanrakennus digitalisoituu

Suurissa maanrakennushankkeissa käytettäviin työkoneisiin on nykyään lähes kaikkiin liitetty jokin koneohjausjärjestelmä. Pirkkalassa pääkonttoriaan pitävän Novatron Oy:n mittausjärjestelmiä on hyödynnetty esimerkiksi Tampereen Ratikan työmaalla.

Isoihin infrahankkeisiin ei käytännössä ole enää päässyt viime vuosina mukaan, jos työkoneisiin ei ole asennettu jonkinlaista mittalaitetta. Tampereen Ratikka on hyvä esimerkki tällaisesta hankkeesta.

Koneohjauksen ansiosta työ etenee nopeammin ja työmaan turvallisuus paranee, koska liikkuvien työkoneiden vieressä mittaustarve vähenee.
– Suomi on Ruotsin ja Norjan kanssa aivan kärkimaita mitä tulee koneohjaukseen ja työmaanhallintaan infrarakentamisessa.

– Yksittäisten työkoneiden robotisointi sekä laajojen työmaiden digitalisointi ja automatisointi on meillä maailman huipputasoa, Novatron Oy:ssä teknisenä tuoteomistajana toimiva Mikko-Matti Hulkkonen kertoo.

 

Ideoita asiakkailta

Pirkkalassa pääkonttoriaan ja teknologiakeskustaan pitävä Novatron on kehittänyt koneohjausjärjestelmiä jo yli kolmenkymmen vuoden ajan. Päätuotteena on pitkään ollut kaivinkoneisiin asennettavat mittausjärjestelmät.

Ideoita tuotteiden päivittämiseksi ja lisälaitteiden suunnittelemiseksi syntyy suunnittelijainsinöörien päässä, mutta hyvin usein ratkaiseva aloite tulee myös asiakkailta.
– Asiakkaiden toiveet liittyvät useimmiten ohjelmistoihin, jolloin tuotekehitys voi olla melko nopeaakin. Jos itse fyysisiä laitteita aletaan muuttaa, aikaa suunnitteluun ja toteutukseen kuluu tietysti enemmän.

Hulkkosen omat työtehtävät liittyvät viime syksynä julkaistuun 2D-mittariin, jota käytetään pääasiassa kaivinkoneiden koron mittaamiseen maanrakennustöissä.
– Tuote koostuu kaivinkoneen hyttiin asennettavasta näytöstä, runkoon, puomiin ja kauhaan asennettavista antureista sekä laservastaanottimesta.

– Aikaisempiin versioihin verrattuna tuotteen käyttöliittymäsuunnittelu on tehty kokonaan uusiksi ja otettu kosketusnäyttö käyttöön. Helppokäyttöisyyttä on lisätty, joten tämän mittarin avulla uudenkin kuljettajan on helppo päästä sisään maanrakennukseen.

 

Paljon kenttätestejä

Novatronin asiakkaita ovat maanrakennusurakoitsijat ja työkonevalmistajat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yksittäisiin työkoneisiin sopivia järjestelmiä voi käyttää myös laajoissa infrahankkeissa.
– Tuotteet valmistetaan käytännössä kokonaan Pirkkalassa elektroniikkasuunnittelua ja -tuotantoa myöten. Alihankintana joudumme luonnollisesti tilaamaan tiettyjä komponentteja, Hulkkonen kertoo.

Laitteita testataan tuotantotilojen vieressä olevassa hallissa, jossa on kaksitoista paikkaa monenlaiselle testikalustolle, kaivinkoneille ja puskukoneille.
– Työpöydän ääressä suunnitellut ratkaisut joutuvat koetukselle todellisessa ympäristössä, jossa laitteet tärisevät ja vapisevat ja ottavat heijastumia.

– Kentällä olosuhteet eivät koskaan ole yhtä optimaaliset kuin suunnittelupöydän ääressä mukavassa tuolissa istuessa, Hulkkonen sanoo.

Myös asiakkaat tekevät kenttätestejä erikseen sovittaessa, joten testitunteja kertyy paljon ennen kuin uusi laite menee myyntiin.
– Asennamme testilaitteita kuljettajille, jotka käyttävät työkseen koneita, ja he ajavat meille eri korvausta vastaan testitunteja. Jotkut asiakkaat ovat ajaneet meille testejä reilusti yli kymmenenkin vuotta.

 

Työmaanhallinta helpottuu

Yksittäisen työkoneen keräämää mittadataa voidaan käyttää hyödyksi laajemmin työmaanhallinnassa.
– Esimerkiksi tienpohja täytetään useilla eri kerroksilla, joista yksi voi olla suodatinkerros. Kun kaivinkoneen kuljettaja etenee työssään, kerää hän toteumapisteitä ennalta määritellyllä tiheydellä käyttäen koneohjausjärjestelmää.

Kuljettajan keräämä informaatio voidaan siirtää pilveen tallennettavaan aineistoon. 3D-puolella puhutaan toteumapisteiden keräämisestä.
– Tilaaja määrittää miten tarkkoja mittausten pitää olla. Ilman koneohjausjärjestelmää työmaita pitäisi laputtaa enemmän ja käyttää laseria mittaukseen. Koneohjaus kertoo reaaliajassa, missä syvyydessä ja asennossa kauha liikkuu.

– 3D-järjestelmä tekee suunnittelijan ja työmaan yhteistyön sujuvammaksi. Jos työmaalla esimerkiksi kaivuu ei onnistu suuren kiven takia, voidaan järjestelmään suoraan kirjata mahdollinen esteen kiertäminen.

– Työmaapäivitykset myös siirtyvät automaattisesti pilvestä luettavaksi kuljettajan laitteelle, Hulkkonen sanoo.

 

Paljon rekrytointeja

Novatronilla on tällä hetkellä työntekijöitä noin 140 ja toimipisteitä Pirkkalan lisäksi Oulussa ja Espoossa.

Varsinkin vuonna 2017 tuotantotilojen laajentuessa rekrytointeja tapahtui paljon. TAMKista on firmalle tehty paljon opinnäytetöitä, käyty kesätöissä ja työllistytty valmistumisen jälkeen.

Hulkkonen itse aloitti Novatronilla kesätyöntekijänä, teki töitä parin vuoden ajan koulun ohella ja pääsi vakituiseksi valmistuttuaan insinööriksi ohjelmistotekniikka pääaineena.
– Aloitin koodarina, sitten testasin, kävin kentällä asennushommissa ja huoltamassa ja nyt sitten olen tuoteomistajana.

Teksti ja kuva: Arto Kotilainen

Insu, Työelämä, Yleinen

Miten päätyä suorahakukonsultin listoille?

Insinööriliiton koulutuspäällikkö Jouni Röksä kertoo parhaat keinot kiinnittää insinöörejä rekrytoivien headhuntereiden huomio.

Yhä useammin rekrytoinnit tapahtuvat ilman avointa hakua. Unelmien työnantajalta ei kuitenkaan kannata odotella puhelua kotona tumput suorassa, vaan toimita itse aktiivisesti. Insinööriliiton koulutuspäällikkö Jouni Röksän mukaan työnhaku on taitolaji, joka vaatii paljon työtä. Hän huomauttaa, että myös työnhakutaidot pitää opetella. Lisäksi ne täytyy pitää ajan tasalla.

Ensimmäiseksi Röksä kehottaa laittamaan “hakupaperit kuntoon”. Sekään ei kuitenkaan riitä, mikäli LinkedIn-profiili ei ole ajan tasalla. Se on Röksän mukaan tänä päivänä välttämätön jokaiselle työnhakijalle.
– Suorahakukonsultit käyvät katsomassa LinkedInin. Hakupaperit voivat olla kunnossa, mutta Linkedin ei, jolloin prosessi lopetetaan, koska parasta ennen päivä on mennyt. Heillä on tasokas palvelu, jossa he pystyvät vertailemaan hakijaa ja tämän kilpailijoita. Laita LinkedIn kuntoon jo opiskeluaikana. Vaikka ei haluaisi mennä someen, LinkedIniin pitää mennä, Röksä opastaa.

Vinkkejä houkuttelevan LinkedIn-profiilin luomiseen löytyy Insinööriliiton tallennearkistosta löytyviltä kursseilta. Tärkeää on kiinnittää huomiota visuaalisiin elementteihin.
– Älä käytä harmaata taustakuvaa. Rakenna taustakuvasta semmoinen, joka kertoo omista kilpailuvalteista tai osaamisesta. Yhdeksän kymmenestä käyttää tavallista taustaa.  Se jätetään yleensä hyödyntämättä.

Lisäksi huonolaatuinen tai vapaa-ajalla otettu valokuva saattaa kääntyä itseään vastaan. Asiallinen ja laadukas kuva sen sijaan toimii.
– Ilmeen pitäisi olla ainakin hymyn puolella. Yrmy ilme voi olla niin kielteinen viesti, ettei headhunter siitä eteenpäin jatka.

Toinen tärkeä asia ovat profiilin työsuhteen taidot eli skillsit, joiden avulla rekrytoijat suodattavat potentiaalisia työntekijöitä. Työsuhteissa kannattaa vastuiden lisäksi kertoa myös saavutukset. Lisäksi Röksä vinkkaa hakemaan paljon suosittelijoita edellisistä työpaikoista. Myös omia opintoja kannattaa avata enemmän kuin yhdellä lauseella.

Lisäksi erityisesti insinöörialan työnantajat antavat painoarvoa työnhakijan suorittamille kursseille ja projekteille.

Röksän mukaan insinöörien tyypillinen ongelma on vaatimattomuus, joka ei ole valttia työnhaussa. Lisäksi alalla osaaminen vanhenee nopeasti, eivätkä firmat välttämättä jatkuvasti kouluta työntekijöitään. Siitä pitää jokaisen siis huolehtia itse.

Insinööriliiton jäsenet voivat suorittaa ilmaiseksi useita verkkokursseja. Niitä järjestetään tulevanakin vuonna yli 500.

 

Ole aktiivinen työnhakija

Röksä tekee eron passiivisen ja aktiivisen työnhaun välille.
– Passiivista hakua on se, että näkee lehdessä avoimen työpaikan ja hakee sinne. Se on passiivista, koska kilpailu on kovinta silloin ja taktista työnhakua osaavat ovat luultavasti vahvemmilla prosessissa.

LinkedIn onkin tehokkampi keino kiinnittää suorahakutoimiston kiinnostus.
– Eräälle kävi niin, että kun hän käynnisti aktiivisen työnhaun eli haki työpaikkoja ennen kuin ne tulivat saataville yleiseen hakuun, sai hän kaksi työpaikkaa kuukauden sisään.

Röksä neuvoo perehtymään omaan markkinaan ja rekrytoijiin. Pirkanmaalla esimeriksi moni vuokratyöfirma tekee myös suorahakua.
– Selvitä, keitä henkilöitä näissä firmoissa on. Seuraava askel on tasokas lähestyminen: ensin viesti ja sitten soitto. Ideaalitilanne on, että pääsisi headhunterin juttusille kertomaan omista vahvuuksista.

Röksä kannustaaa muutoinkin aktiivisuuteen ja verkostoitumiseen.
– Mikään ei estä sitä, että seuraa yrityksiä ja suorahakuyrityksiä LinkedInissä. Silloin on lähempänä niiden viestintää.

 

Kannattaako työpaikkaa nyt vaihtaa?

Syyskuussa 2022 akateemisten työntekijöiden työttömyys lähti kasvuun, mutta toistaiseksi ei vielä insinöörien osalta.

Tällä hetkellä liittoon kuuluvien työttömyys on alle 2,5 prosenttia, kun taas kaikkien insinöörien 4 prosenttia.
– Työn laskutettavuus ja asiantuntijuus on suojellut tähän mennessä insinöörejä. Nyt ollaan menossa kohti taantumaa keväällä 2023. Valmistuvien insinöörien kesätyöpaikkojen haussa kannattaa olla aktiivinen, koska se tulee vaikeutumaan alkuvuoden jälkeen, Röksä avaa tilannetta.

Mikäli nyt suunnittelee työpaikan vaihtoa, kannattaa ensin selvittää yrityksen tämänhetkinen kunto tarkastelemalla sen tulosta.
– Jos on huolestuttavia merkkejä, kannattaa katsoa kilpailijoiden tilanne. Jos menee hyvin, ei kannata vaihtaa. Jos yritys on tehnyt tappiota ja liikevaihto pudonnut, kannattaa testata omaa kuntoaan. Jos hakee 10:een työpaikkaan, haastatteluun pitäisi päästä 1-5 paikoista. Jos tämä onnistuu, kannattaa tarkistaa uuden yrityksen luvut ja, jos ne ovat vanhaa paremmat, tehdä vaihdos.

Röksä suosittelee laittamaan työnhakuun liittyvät dokumentit jo etukäteen kuntoon, vaikka ei työpaikan vaihto ei tällä hetkellä olisi ajankohtaista.
– Kukaan ei tiedä, mitä yritysrintamalla tapahtuu. Voi tulla yllättävä lomautus, jos yritys joutuu yrityskaupan kohteeksi. Kannattaa arvostaa omaa ammattitaitoa, eikä toimia vasta vahingon tapahtuessa.  Insinöörin luonteeseen kuuluu, että varaudutaan riskeihin.

Röksä muistuttaa, etteivät yksittäiset kriisit horjuta vuosien varrella kartutettua osaamista.
– Insinöörin kannattaa olla ylpeä omasta ammattitaidosta, ei sitä yksi sota tai korona muuta. Luota siihen, että ura kantaa, kun osaamisesta pitää huolta.

 

Liiton apu oli korvaamaton

Projektininsinöörinä Pirkanmaalla työskentelevä Juhamatti Laaksonen tietää, miten haastavaa työnhaku saattaa pahimmillaan olla.

Laaksonen oli vuonna 2014 liikenneonnettomuudessa, jonka seurauksena hän joutui pyörätuoliin. Onnettomuuden ja pitkän kuntoutumisen jälkeen hän jatkoi jonkin aikaa töissä, mutta päätti työmaalla liikkumisen hankaluuden takia lähteä jatkokouluttautumaan sähkötekniikan alalla. Sen jälkeen työnhaku tuntui erityisen haastavalta, koska työkokemus sähkösuunnittelusta oli vielä suppeaa.
– Tuntui, että työpaikan saaminen on mahdotonta, kun mikään ei vienyt edes siihen, että pääsisi haastatteluun. Yleensä olen aina saanut paikan kun, olen päässyt haastatteluun, mutta isoin haaste oli päästä sinne. Keinot loppuivat kesken.

Kun Laaksosesta tuntui, että hän oli kääntänyt jo kaikki kivet , hän keksi vielä pyytää apua Insinööriliitolta. Sieltä työnhaussa riensi apuun koulutuspäällikkö Jouni Röksä.

Yhdessä Röksän kanssa he laittoivat Laaksosen CV:n ja hakemuksen kuntoon ja tekivät Laaksoselle LinkedIn-profiilin.
– Jouni listasi paikallisia firmoja, joita haettiin. Se oli todella taktista ja tarkkaa työnhakua.”

Lopulta Laaksonen pääsi töihin ensimmäiseen firmaan, jonka listalta valitsi.
– Uskon, että LinkedIn oli iso tekijä. Onhan siellä kaikki tieto helposti nähtävissä työnhakijasta. Se on mielenkiintoisempi kuin perinteinen CV, jolla on todella vaikea erottua.

Sen jälkeen Laaksonen on vaihtanut jo kerran työpaikkaa. Tällä kertaa se sujui helpommin. Uusi työpaikka löytyi osittain vanhojen tuttavuuksien kautta, mutta Laaksosella oli lyödä viilattu LinkedIn-profiili tiskiin. Tuttava näytti sen työnantajalle ja Laaksonen sai paikan.

Laaksosen mielestä suurin haaste työnhaussa on oman osaamisen sanoittaminen paperille. Hän pohtii, että mikäli itseään on vaikea kehua voi pyytää puolisoa tai jotakin muuta läheistä ihmistä kertomaan positiivisia asioita itsestä.

Laaksonen kiittelee Insinööriliitolta saamaansa apua.
– En osannut aikaisemmin liittoa ajatellakaan noin. Se yllätti, kuinka nopeasti sieltä sai hyvän avun työnhakuun. Sinne kannattaa ottaa mieluummin yhteyttä kuin jäädä yksinään pyörittelemään asiaa. Ajattelin, etten voi ainakaan enää mitään hävitä. Voitin aika paljonkin.

Teksti: Salla Rajala, kuva: Designer491/Dreamstime.com

Henkilöt, Insu

Järjestötoiminnassa korostuu yhteisöllisyys

Insinööri Julius Setälällä on vankka kokemus järjestötyöstä. Opiskeluaikanaan hän oli mukana Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO ry:n sekä Insinööriopiskelijat IOL ry:n toiminnassa. Lisäksi hän on ollut Insinööriliiton järjestövaliokunnan jäsen ja toiminut Puusuutarit ry:ssä talouspäällikkönä. Yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi järjestötoiminnassa Setälä mainitsee yhteisöllisyyden.

Setälä tuli mukaan Tampereen Insinöörien toimintaan kaksi vuotta sitten ja siitä lähtien hän ollut aktiivisesti mukana TI:n nuorjäsentiimissä. Vuoden vaihteessa hän aloitti uutena jäsenenä hallituksessa.

Setälä valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta rakennus- ja ympäristötekniikan insinööriksi kaksi vuotta sitten. Kipinä rakennusalaa kohtaan syttyi jo lukioikäisenä hänen ollessaan kesätöissä rakennustyömaalla.
– Lukion jälkeen insinöörin tutkinto alkoi kiinnostamaan – ja luonnollisesti rakennusala, josta minulla oli jo työkokemusta. Isäni, veljeni ja tätini ovat suuntautuneet myös rakennusalalle eli tässä on lisäksi taustalla tietynlainen sukurasite, Setälä naurahtaa.

 

Aika liittyä TI:n hallitukseen

Valmistuttuaan Setälän ensisijaisena tavoitteena oli hankkia työpaikka, jonka hän löysikin melko pian. Nyt kun työasiat ovat kunnossa, on Setälällä paremmin aikaa paneutua hallitustyöskentelyyn.
–Alkoi tuntua siltä, että nyt voisin ottaa uuden haasteen vastaan ja hakeutua mukaan Tampereen Insinöörien hallitukseen. Tavallaan se on ollut mielessä koko ajan – luonnollisena siirtymänä opiskelijajärjestöissä toimimisen jälkeen, Setälä tarkentaa.

Vuosien varrella insinöörijärjestöjen toiminta on ehtinyt tulla Setälälle tutuksi. Hän on ollut mukana Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO ry:n sekä Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n hallituksessa. Lisäksi hän on toiminut talouspäällikkönä rakennusinsinööriopiskelijoiden yhdistyksessä nimeltä Puusuutarit ry.
– TIRO:ssa toimin ensimmäisen vuoden rahastonhoitajana ja toisen vuoden varapuheenjohtajana. Silloin tuli työnnettyä kädet hyvinkin syvälle TIRO ry:n toiminnantarkastuksiin ja tilinpäätöksiin, jotka olivat muutamia vuosia jäljessä. Niitä tuli sitten yhdessä hallituskollegoiden kanssa selviteltyä, Setälä muistelee.

Insinööriopiskelijaliitossa (IOL ry) toimiessaan Setälä kuului sisäiseen järjestötiimiin, jossa hän oli mukana kehittämässä toimintaa ja koulutuksia. Elettiin vuotta 2020 eli aikaa, jolloin koronaviruspandemia pyyhkäisi ryminällä Suomeen. Koronan myötä tulivat rajoitukset ja karanteenit. Paikkoja suljettiin ja perinteisiä tapahtumia jouduttiin perumaan.
– Tarkoituksenamme oli silloin järjestää opiskelijoille JJNP (Järjestöjohdon neuvottelupäivät). Kun suunnitelmat oltiin saatu valmiiksi, tulikin pandemia päälle ja homma keskeytettiin.

Insinööriopiskelijaliiton JJNP päästiin sinä vuonna kuitenkin toteuttamaan webinaarimuodossa.

 

Vaikuttamassa osana yhteisöä

Setälä lähtee mukaan hallitukseen odottavaisin mielin. Mukana hallituksessa on joitakin hänen vanhoja tuttujaan, mutta myös täysin uusia kasvoja. Hän kokee, että Tampereen Insinöörit ovat ottaneet hänet vastaan hyvin.

Yhdeksi merkityksellisimmäksi asiaksi itselleen järjestötyössä Setälä nostaa yhteisöllisyyden.
– Se on isoin asia, joka on pitänyt minut mukana. Saan henkilökohtaisesti paljon siitä, että pystyn olemaan hyödyksi ja osana yhteisöä. Panostamaan asioihin ja siihen miten ne tehdään – ja sitä kautta tuomaan oman mielipiteeni kuuluviin.

Setälä kertoo oppineensa järjestöissä toimiessaan muun muassa ajan hallintaa.

– Olen luonteeltani sellainen, että minun on ollut hankala sanoa vastuille ja tehtäville ei. Aika paljon olen joutunut sitä opettelemaan. Olen oppinut myös tietynlaista projektihenkisyyttä eli sitä, että asioita tehdään yhdessä ja tietynalaisella aikataululla.

 

Systemaattisuutta spontaaniuden tilalle

Tätä juttua tehdessä eletään vasta joulukuun alkupuolta, eivätkä hallituksen tiimijaot ole vielä selvinneet. Eniten Setälää kiinnostavat nuorjäsentiimi sekä taloudenhoitajan pesti. Mikäli Setälä nimetään Tampereen Insinöörien taloudenhoitajaksi, vetovastuun nuorjäsentiimistä ottaa joku muu.
– Tulen satavarmasti kuitenkin olemaan myös nuorjäsentiimin toiminnassa mukana. Sille minulla on kaikista eniten annettavaa ja siellä minun omaa panostani tarvitaan eniten.

Setälän mielestä nuorjäsentiimin toiminnasta pitäisi tehdä systemaattisempaa.
– Viime vuonna meillä oli kaikenlaisia ideoita, mutta aikataulullisista syistä johtuen ne jäivät toteuttamatta. Toimintaan pitäisi saada rutiininomaisempi varmuus, Setälä pohtii.

Hän haluaisi, että tulevaisuudessa nuorjäsentiimiin otettaisiin mukaan enemmän aktiiveja. Tähän asti nuorjäsentiimi on haluttu pitää pienenä. Mukana on ollut kolmesta seitsemään henkilöä, ja hommia on tehty hyvinkin tiiviisti.

Pienen ryhmän etuna on se, että luottamus tiimitovereita kohtaan syntyy yleensä nopeammin. Myös kommunikointi on usein helpompaa. Viime vuonna kävi kuitenkin selväksi, että asialla on myös kääntöpuolensa.
– Meitä oli liian pieni porukka, emmekä siitä syystä saaneet tiettyjä asioita tehtyä, Setälä toteaa.

Hänen mielestään mukaan olisi hyvä saada myös ihmisiä Tampereen Insinöörien hallituksen ulkopuolelta.
– Aion kysyä mukaan muutamia kontaktejani. Totta kai mukaan ovat tervetulleita myös muut toiminnasta kiinnostuneet!

 

Rakennusalan tekijöiden tukena

 Setälä työskentelee aluetoimitsijana Rakennusliitolla, jossa hän neuvoo ja auttaa rakennusalan työntekijöitä muun muassa työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa.
– Työnimikkeeni on aluetoimitsija, mutta työehtoasiantuntija olisi ehkä kuvaavampi, Setälä pohtii.

Vaikka työ on välillä haastavaa, Setälä kertoo viihtyvänsä työssään hyvin.
– Näissä hommissa pääsen kehittämään itseäni ja hyödyntämään sosiaalisuuttani. Tykkään siitä, että pääsen tuomaan asioihin hieman erilaista näkökulmaa ja ehkä vähän rikkomaankin niitä totuttuja toimintatapoja.

 

Laskuvarjohypyistä jännitystä elämään

Työssäkäynnin ja järjestötoiminnan ulkopuolella Setälä pelaa mielellään padelia ja kesäaikaan harrastaa myös frisbee-golfia. Lisäksi hän kertoo aloittaneensa uutena harrastuksena laskuvarjohyppäämisen. Idea laskuvarjohyppykurssille lähtemisestä syntyi kaveriporukalla.
– Ryhmän painostuksesta ja yhteisellä hulluudella päätimme lähteä sitä kokeilemaan. Meitä oli kahdeksan hengen porukka, ja meistä neljä jatkoi hyppimistä vielä kurssin jälkeenkin.

Vaikka alkuun hyppääminen vähän hirvittikin, on laji vienyt Setälän täysin mukanaan.
– Viime kesältä on kymmenisen hyppyä plakkarissa.

Laskuvarjohyppyä kohtaan on paljon ennakko-oletuksia ja se mielletään usein jopa vaaralliseksi. Setälän mukaan se on kuitenkin äärimmäisen turvallinen laji.
– Meidät on koulutettu hyvin. Kaikki mahdollinen on käyty etukäteen läpi, kuten esimerkiksi vaaratilanteissa toimiminen ja niiden ennaltaehkäisy. Totta kai hyppääminen joka kerta jännittää ja juuri adrenaliini on se, joka lajissa koukuttaa. Jos se olisi helppoa kuin mikä, niin eihän sitä sellaiseen jaksaisi rahojaan kuluttaa, Setälä naurahtaa.

Teksti ja kuva: Kirsi Honkakorpi