Yhteiskuntasopimusta sorvattiin työkaluksi, jolla Suomi kammetaan takaisin kilpailukyvyn huipulle. Sopimus jäi syntymättä, koska sopijaosapuolet eivät voineet sitoutua yhteiseen tavoitteeseen. Ajatus, että valtiovalta, työntekijät ja -antajat voisivat yhdessä sopia keinoista parantaa maamme kansantaloutta ja sitä kautta hyvinvointia oli hieno.

Oliko tavoite sitten oikea? Ehdotin Aamulehden Vierailija -palstalla (AL 20.8.), että yhteiskuntasopimukseen sovitaan ensimmäiseksi kirjattavan työllisyystavoite seurantajakson aikana. Mikäli tavoitetta ei saavuteta, sopimus jää määräaikaiseksi ja siinä sovitut heikennykset kaikille osapuolille kumoutuvat.

Tuollainen pykälä olisi nähdäkseni ollut ainoa keino varmistaa, että jokainen puhaltaa näissä talkoissa yhteiseen hiileen ja ymmärtää, että Suomen ongelmia eivät ole työssäkäyvät, vaan työttömyys. Kaikkien sovittujen toimenpiteiden tulee johtaa työllisyyden kasvuun – tai sopimus on mitätön.

Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan kaatunut yhteiskuntasopimukseen, vaan keskustelu siirtyy nyt eri foorumeille. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin huoli on aiheellinen, onko kolmikannan aika ohi? Heikentikö sopimuksen kaatuminen miten paljon mahdollisuuksiamme vaikuttaa työaikalakien päivitykseen jatkossa?

Suurin tuottavuus tehdään toki aina yrityksessä. Teknologiateollisuus ry antoi hiljattain suhdannekatsauksensa. Sen mukaan alan tilauskannan arvo on 22 prosenttia suurempi vuoden takaisesta. Tämä johtuu pitkälti telakkateollisuuden saamista tilauksista. Telakkateollisuus sopii esimerkiksi, miten omistajan strateginen kyvykkyys ja taito käyttää resurssejaan ovat suurimmat tekijät yrityksen kilpailukyvylle. Omistajan vaihtuminen sai alasajon partaalla olevan teollisuudenhaaran nousemaan uuteen kukoistukseen.

Tampereen Insinöörit edesauttaa tänä syksynä tuottavuuden kasvua järjestämällä Tuottavuus+5 -seminaarin, jossa eri lähtökohdista puhuvat vaikutusvaltaiset tahot kertovat omia näkemyksiään tuottavuuden parantamiseksi ja keskustelevat niistä.

Insinöörin tuottavuus harvoin korreloi työajan kanssa. Myöskin teemme useimmiten korkean jalostusarvon työtä, jossa palkkakustannuksen nousu tai lasku muutamalla prosentilla ei ole ratkaisevaa yrityksen kilpailukyvyn kannalta. Onkin mielenkiintoista kuulla tilaisuudessamme työaikojen pidennystä jo viime vuonna ehdottanutta Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosta, miten hän näkee ajatuksen pidemmistä työajoista sopivan juuri insinöörityön tekijöihin. Saatanpa paneelin vetäjänä innostua haastamaankin hieman tuota logiikkaa, jossa pidemmät työajat kannustaisivat yrityksiä palkkaamaan enemmän työntekijöitä.

Vähintään yhtä kiinnostavaa on kuulla Suomen parhaaksi työpaikaksi valitun Vincitin henkilöstöjohtaja Johanna Pystysen näkemykset, miten heillä saadaan aikaan se tuottavuus, jolla yritys saavuttaa hyvän työnantajan maineen lisäksi hyvää tulosta. Tule sinäkin paikalle kuuntelemaan!

Kalle Kiili
Puheenjohtaja

Hallitus esittää 5+5+5 -mallia parantamaan tuottavuutta. Linja on kova, tavoitteet ajetaan läpi vaikka pakkolakien avulla.

Malli on sorvattu julkisen sektorin ja teollisen ajan muutostarpeita ajatellen. Käsittelemättä on lähes tyystin jätetty, miten saamme korkean jalostusarvon työn tuottavammaksi. Harvemmalla insinöörillä työaika korreloi suoraan tuottavuuden kanssa, eikä palkanalennuksetkaan saa aikaan myyviä tuotteita. Suomen viennin arvon määrittää pohjimmiltaan innovaatiot, ei matalapalkka-alojen kustannustaso – vaikka siitä onkin helpompi puhua medioissa.

Esimerkiksi Nokian hyvinä vuosina ei olisi ollut yrityksen kilpailukyvyn kannalta sanottavaa merkitystä, vaikka insinöörikunnan palkkoja olisi nostettu viisi prosenttia. Toisaalta, kun lasku alkoi, ei kymmenenkään prosentin palkanalennukset olisi tuoneet mitään pelastusta tilanteeseen.
Markkinaosuudet eivät nouse leikkauksin, vaikka yrityksen toiminnan kannalta nekin saattavat olla joskus välttämättömiä.

Kuuntelin mielenkiinnolla Työterveyslaitoksen pääjohtajan puhetta taannoin EK-YTN työsuhdeseminaarissa, jossa hän puhui surusta ja ilosta sen sijaan, että olisi keskittynyt perinteisiin sairauksiin työterveyden näkökulmasta.
Työnilon ja sisäisen motivaation listasivat tärkeimmäksi tuottavuutta parantavaksi tekijäksi myös kaikki Tampereen Insinöörien Tuottavuus+5 -seminaarin panelistit: kansanedustaja Arto Satonen, Vincit Oy:n henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen, työterveystutkija Antti J. Kasvio ja Akavan johtaja Pekka Piispanen.

Kriisitietoisuus on hyvästä, mutta sen ylenmääräinen lietsominen on jo lysähdyttänyt ammattiylpeyden ryhdin liian monelta työntekijältä.
Kilpailukyvystä vaikeroiminen ei sitä paranna. Kansakunnan leuka on saatava jälleen ylös rinnasta.

Tayloristiset näkemykset tuottavuuden parantamiseksi eivät saa aikaan riittävää tulosta nykypäivänä. Emme tule pärjäämään Virolle, Puolalle tai Aasian maille halpatuotannon tuntihinnoissa – kuka sitä edes haluaa?
Laatu, uudet innovaatiot ja tekninen edelläkävijyys ovat keinot, joilla saamme pidettyä hyvinvoinnin yllä myös jatkossa. Samojen tuottavuuspakkolääkkeiden määräämineen tautiin katsomatta vaarantaa työnilon ja sisäisen motivaation työn tekemiseen. Digitaaliajan ongelmiin ei voi vastata mekaanisin ratkaisuin.

Kalle Kiili,
puheenjohtaja

Kansa käytti valtaansa eduskuntavaaleissa äänestämällä itselleen edustajat tulevaksi neljäksi vuodeksi. Nyt vaalikiertueet ovat ohi, lupaukset annettu, vaalikarkit tarjottu ja kansa puhunut. Seuraavaksi täytyy enää muodostaa maalle toimintakykyinen hallitus, jonka johdolla Suomi saadaan jälleen nousuun.

Yksi tärkeä tehtävä tulevaisuutemme kannalta on viennin edistäminen etenkin pk-sektorin osalta. Ruotsissa pk-yritysten osuus maan viennistä on lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Me emme voi nojata Suomessa enää aiempaan tapaan suuryrityksiin, jotka ovat viime vuodet kunnostautuneet enemmän saneeraajina kuin investoijina.

Hallituspohjasta riippumatta maa tarvitsee nyt laajaa yhteistyötä talouden nostamiseksi, viennin edistämiseksi ja palveluiden turvaamiseksi. Voittavat ratkaisut näihin tarpeisiin eivät synny enemmistöpäätöksillä, vaan puolue- ja etujärjestörajat ylittävällä yhteistyöllä.

Pienellä kansakunnalla on oltava yhteinen suunta, tai emme saa kehityksen junaa liikkeelle – ainakaan oikeaan suuntaan. Näinpä olenkin iloinen, että poliitikoilla on laajasti tahtoa saada maahan aikaan yhteiskuntasopimus, jolla palautamme uskon suomalaiseen osaamiseen, edistämme vientiä ja rakennamme perustukset hyvinvointiyhteiskunnan päivittämiselle.

Jyräämällä läpi vain jonkin etujärjestön tai puolueen ratkaisuja aiheutamme tuottavuuteen enemmän vahinkoa kuin hyvälläkään ratkaisulla saisimme etua. Laajan enemmistön on hyväksyttävä tehtävät ratkaisut ja toteutettava niitä ymmärtäen niiden vaikutus kokonaisuuteen.

Ihminen on tuottavimmillaan, kun hän kokee työssään, että ”on vähän niinkuin ittelleen tekisi”. Tämä vaatii aina työnantajalta ja -tekijältä molemminpuolista joustomahdollisuutta ja vahvaa keskinäistä sitoutumista.

Ollaan me insinöörit esimerkillinen akavalainen ryhmä, jotka tarjoamme tuleviin haasteisiin enemmän ratkaisuja kuin näemme muiden ratkaisuehdotuksissa ongelmia!

Kalle Kiili
Puheenjohtaja

Uratehdas takoi viime vuonna huipputuloksen: projektiin osallistui 757 korkeakoulutettua yksityisen sektorin työnhankijaa ja sen kautta työllistyi 222 henkilöä, sekä 100 siirtyi koulutukseen. Voidaankin sanoa, että meillä on käsissämme harvinainen ilmiö, onnistunut työllistämisprojekti!

Uratehdasta pyörittää PIOTTY ry ja projektin omarahoitusosuudesta vastaavat kanssamme akavalaiset liitot IL, TEK, SEFE ja TRAL. Tampereen Insinöörit osallistuvat toimintaan vahvasti myös hallinnollisella puolella, kaksi neljästä PIOTTY ry:n hallituslaisista on TI:n edustajia. Toiminnanjohtajamme käyttää työaikaansa myös PIOTTY ry:n hallituksen puheenjohtajan velvollisuuksien hoitamiseen.

Suurin rahoittaja toiminnalle on kuitenkin Pirkanmaan ELY-keskus, joka jakaa työllistämispoliittista määrärahaa. Viimeiset tiedot heidän määrärahojensa summista ovat vuodelta 2013, jolloin Avustusta myönnettiin 2,2 miljoonaa euroa kaikkiaan 43 hankkeelle, joista työllistyi tai hakeutui koulutukseen 260 henkilöä. Uratehtaan osuus tuolloin oli 136 työllistynyttä (ei tilastoa koulutukseen siirtyneistä) ja se sai avustusta 76 000 euroa. Eli Uratehtaan osuus tuloksista oli n. 50% ja rahoista n. 3,5%. On syytä uskoa, että nuo suhdeluvut olivat samaa luokkaa vuonna 2014.

Uratehtaalla työllistettävien virta on lisääntynyt huomattavasti hyvien tulosten ja yritysten irtisanomisten seurauksena. Näinpä olisi ollut perusteltua saada kolmas työntekijä projektille, joka vuonna 2014 tarvitsi n. 330 euroa yhteiskunnan tukea auttaakseen ihmisen uuteen työpaikkaan tai koulutukseen.

ELY-keskus ei kuitenkaan lisätukea tähän tarkoitukseen myöntänyt. Ehkä heillä on omaa koneistoaan tyydyttävät perustelut, miksi hyvä hanke ei saa kasvaa, mutta hankkeita, jotka työllistävät lähinnä projektin johdon, täytyy tukea. Olen pettynyt ELY-keskukseen. Itse kaipaan huomattavasti vahvempaa tuottavuusajattelua, kun on kyseessä yhteiskunnan varojen käyttö.

Kalle Kiili
Puheenjohtaja

Ay-liike on perinteisesti toiminut sen eteen, että työnantajat eivät saa lisähyötyä joustavista työajoista. Työajassa, jota ei kirjata kellokortilla, nähdään vahvempana pelko palkattomista ylitöistä kuin onnistumisen mahdollisuus. Voiko monessakaan asiantuntijatyössä työaikaa ylipäänsä tarkasti seurata? Aivoja kun ei saa käännettyä toiminnasta klo 16.

Tekemässämme järjestötutkimuksessa paljastui, että jäsenemme pitävät joustavaa työaikaa erittäin tärkeänä asiana työelämässä (sija 3). Huomattavasti tärkeämpänä kuin vaikkapa matalaa eläkeikää (sija 18). Myös työn ja perheen yhteensovittaminen, jonka katson joustavan työajan mahdollistavan, rankattiin top kuuteen. Voivatko edunvalvojat olla tässä viisaampia kuin rivijäsenet? -Eivät ole.

Henkilökohtaisestikin koen arvokkaaksi asiaksi, kun voin itse määritellä työaikaani. Joskus työasiat tulevat kotiin ”virka-ajan” päättymisen jälkeen, joskus taas minä lähden kotiin ennen sen päättymistä. Pystyn kuitenkin paremmin yhdistämään perheen ja työn, kun työtäni mittaroidaan läsnäolon sijaan tuloksilla. Tutkimuksemme mukaan en ole poikkeava yksilö – ainakaan tässä mielessä.

Miksi me pelkäämme pahinta, tässä tapauksessa, että insinööriä käytetään hyväksi joustavilla työajoilla? Työelämä on muuttunut. Väitän yhä useamman kokevan työelämän olevan osa elämää, eikä että erikseen on muu elämä ja työelämään ”uhrataan” 7,5h arkipäivistä. Kirjoitusmuodossa ero on pieni, ajatusmaailmassa valtava.

Kannustavien mallien löytäminen joustavan työajan käyttöön ja työaikalain muuttaminen ymmärtämään olevan olemassa muutakin työaikaa kuin työpaikalla läsnä oleminen esimiehen valvonnan alla, ei mitenkään poista mahdollisuutta, että henkilö voi halutessaan tehdä työtä pelkästään työpaikalla 8-16.

Mielestäni on aika pyyhkiä seepian värit tästä osasta ay -toimintaa ja lähteä rohkeammin etsimään joustavan työajan malleja, joista hyötyvät sekä työntekijä että -antaja. Musta-valko -laseilla ei enää pärjää. Muuttuva maailma voidaan ottaa vastaan jarruttamalla tai vaikuttamalla siihen.

Tampereen Insinöörit eivät kohtaa huomista työelämää neliraajajarrutus päällä, vaan koemme mielekkyyttä voidessamme auttaa kaikkia parantamaan elämänsä laatua myös työn tekemisen osalta. Ensi vuonna järjestämme paikallisesti esimerkiksi koulutuksia tukemaan työajan käyttöä sekä työhyvinvointia, perustamaan ”e-luottamusmies” -palvelun ja paljon muuta. Näistä lisää myöhemmin, pysytään yhteyksissä!

Kalle Kiili
puheenjohtaja