Kirjoittaja: configurator

Perheystävällisyys – investointi tulevaan

Per­heen ja työelämän yhdis­tämi­nen tuo mon­elle mieleen haasteita, väsymystä, äitiys­lo­maa ja pieniä lap­sia, mutta per­heystäväl­lisyy­dessä yri­tyk­siä kon­sul­toivan Fam­bi­tionin mukaan kyse on paljon muustakin.

– Per­heen ja työn yhteenso­vit­ta­mi­nen ei ole pelkkiä ongelmia, vaan todel­lisu­udessa perhe-​elämä voi rikas­tut­taa työelämää ja tois­in­päin. Las­ten lisäksi per­heeseen kuu­lu­vat ystävät ja suku­laiset, kuten hoitoa ja tukea kaipaa­vat iso­van­hem­mat, ker­too Fam­bi­tionin tiim­in­vetäjä Riina Salmivalli.

Kaksi vuotta sit­ten perustettu Fam­bi­tion on erikois­tunut per­heystäväl­lisen työkult­tuurin edis­tämiseen. Yri­tys aut­taa työ­nan­ta­jia tuke­maan työn­tek­i­jöitään per­heen ja työn yhteenso­vit­tamisessa. Yri­tysko­htaisen kon­sul­toin­nin lisäksi Fam­bi­tion jär­jestää muun muassa työhyv­in­voin­tipäiviä, esimies­val­men­nuk­sia, teemail­toja ja työpajoja.

Kaiken taustalla on aja­tus siitä, että per­heystäväl­liset työ­paikat ovat niitä, jotka onnis­tu­vat sitout­ta­maan alansa huiput parhaiten.

– Per­heystävälli­nen yri­tys kyke­nee näkemään yhtä kvar­taalia pidem­mälle. Per­heisiin investointi kan­taa vuosineljännestä kauemmas.

Samalla kuin Fam­bi­tion sysää muita yri­tyk­siä per­heitä ymmärtävään suun­taan, per­heystäväl­lisyys on otettu tosis­saan myös oman fir­man sisällä. Esimerkiksi jous­ta­vat työa­jat ja etä­työ ovat per­heel­lisille työn­tek­i­jöille tärkeä keino selviy­tyä työte­htävistä ja per­hear­jesta samanaikaisesti. Toinen yri­tyk­sen perus­ta­jista, Johanna Kalliomäki, vas­taakin puhe­limeensa mum­mo­lasta koira vierel­lään, keskellä työpäivää.

– Meillä ei juuri lähipäiviä ole, vaan voimme hoitaa työt jous­tavasti siellä, missä parhaaksi näemme, Kalliomäki kertoo.

Hyvä työ ja hyvä arki kulkevat käsi kädessä

Perhe ja työelämä eivät ole toi­sis­taan irral­lisia lohkoja, vaan ne lomit­tuvat väistämättä tois­t­ensa päälle. Han­kala arki valuu töi­hin ärtymyk­senä, väsymyk­senä ja keskit­tymis­vaikeuksina, kun taas han­kala työilmapi­iri tai kuor­mit­ta­vat työte­htävät tuo­vat työpäivän päät­teeksi kotiin kiukkuisen äidin, isän tai puolison.

– Ihmisen iden­ti­teetti rak­en­tuu har­voin vain yhden roolin varaan, eli olisi joko hyvä työn­tek­ijä tai hyvä van­hempi. Miel­lyt­tävä työ aut­taa jak­samaan kotona, ja vas­taavasti sujuva arki motivoi suo­ri­u­tu­maan työ­paikalla, Salmi­valli sanoo.

Salmi­vallin mukaan pelkät lakei­hin kir­jatut vähim­mäiskäytän­nöt eivät riitä takaa­maan eri­lais­ten per­hei­den pär­jäämistä työelämässä, vaan tärkeim­mässä osassa ovat per­heystävälli­nen kult­tuuri, esimi­esten asen­teet ja työ­paikan jokapäiväi­nen arki.

Lak­isääteinen äitiys– tai isyys­loma ei tuo helpo­tusta per­heel­lis­ten elämään, jos työ­paikalla kyräil­lään töi­den kasautu­mis­esta muiden niskaan. Samaan aikaan kun per­heen­lisäys on työn­tek­i­jälle iloinen uuti­nen, työ­paikan syyl­listävä ilmapi­iri voi muut­taa per­heen ja työn yhdis­tämisen stres­saavaksi yhtälöksi.

Asen­tei­den lisäksi on monia käytän­töjä, joi­hin laki ei Kalliomäen mukaan ota lainkaan kan­taa. Laki ei tur­vaa mah­dol­lisu­utta etätöi­hin eikä iäkkäi­den van­hempien hoita­miseen kesken työpäivän. Jos alle 10-​vuotias sairas­tuu, saa häntä lain mukaan jäädä hoita­maan kesken töi­den, mutta entä sit­ten, jos lapsen sijaan sairas­taakin puoliso?

Kalliomäki luet­telee tapoja, joilla yri­tys voi tukea per­heel­lisiä työn­tek­i­jöitään jak­samaan niin töissä että arjessa.

– Eräs tam­pere­lainen it-​firma tar­joaa pien­ten las­ten van­hem­mille unikoulua ja toinen yri­tys panos­taa etätöi­hin. Kun toimis­tolla ei tarvitse käydä ehdoitta joka päivä kahdek­sasta neljään, on helpompi purkaa perhe-​elämän sol­muja ja estää niitä kiristymästä tiukem­malle. Itseäni on puolestaan aut­tanut se, että pienet lapset on voinut ottaa mukaan työmatkoille.

Pulmat ratkeavat puhumalla

Per­heystäväl­lisiä ratkaisuja on yhtä monta kuin yri­tyk­siäkin. Salmi­vallin mukaan hei­dän on tun­net­tava asi­akas ja tämän päivit­täi­nen toim­inta läpiko­taisin ennen sopivien ratkaisu­jen löytämistä.

– Jokaisella alalla on omat eri­ty­ispi­ir­teensä ja rajoit­teensa, mutta se ei estä kek­simästä joka kerta uusia tapoja kor­jata työ­paikan ongelmakohtia.

Kalliomäen mukaan muu­tos läh­tee siitä, että työ­paikalla tun­nis­te­taan paikoilleen jämähtäneet käytän­nöt ja ollaan valmi­ita purkutoimiin.

– Me ihmiset olemme tosi ete­viä tur­vau­tu­maan siihen, miten on aina ennenkin tehty, mutta kyllä ne isom­matkin lai­vat saa tarvit­taessa kääntymään.

Suurin osa työ­paikko­jen ongelmista, Salmi­vallin ja Kalliomäen arvion mukaan jopa 80 pros­ent­tia, selviää keskustele­malla asioista avoimesti.

Moni arjen ja työn solmu jää avaa­matta sen vuoksi, ettei työn­tek­ijä uskalla ottaa per­hea­sioita puheeksi työ­paikalla. Mon­imutkaisten ratkaisu­jen sijaan kyse on avoimesta ja luot­ta­muk­sel­lis­esta ilmapi­iristä, joka kan­nus­taa työn­tek­i­jöitä avaa­maan suunsa.

Salmi­valli ker­too esimerkin tut­tavas­taan, joka paini pitkään per­heen ja työn välis­ten haastei­den kanssa. Toimis­toinsinööri oli töissä Helsingissä, mutta kävi toisella paikkakun­nalla hoita­massa ikään­tyviä sukulaisiaan.

– Kun työn­tek­ijä lop­ulta uskalsi puhua kuor­mit­tavasta tilanteestaan, pal­jas­tui, että kyseisellä fir­malla oli toinen toimip­iste samalla paikkakun­nalla ikään­tyvien suku­lais­ten kanssa.

Kalliomäen mukaan niin esimiehen kuin alaisenkin on jätet­tävä olet­ta­muk­set sik­seen ja tuo­tava rohkeasti mieltä paina­vat asiat keskustelun piiriin. Useim­miten pal­jas­tuu, ettei ongel­mana pidetty asia ollut ongelma alun alkaenkaan.

– Per­he­haastei­den kor­jaami­nen ei tarkoita sitä, että fir­mat raa­haa­vat tiloi­hinsa pomp­pulin­noja lap­sille, vaan ratkaisut syn­tyvät päivit­täi­sissä kohtaami­sissa. Työn­tek­i­jän tehtävä on kysyä ja esimiehen kuunnella.

Työ­nan­taja voi myös näyt­tää oma­lla toimin­nal­laan esimerkkiä. Kun esimies uskaltaa päät­tää yli­tun­neiksi lipuneen palaverin hakeak­seen lapsensa tarhasta, muut­tuu per­heystävälli­nen toim­inta helpom­min nor­maa­liksi käytän­nöksi työn­tek­i­jöi­denkin kesken.

Isät huomioon työpaikoilla

Yksi työ– ja perhe-​elämän haasteissa rämpivä ryhmä on isät. Siinä missä nuorten nais­ten työu­rat katkeil­e­vat per­heen perus­tamiseen, isien olete­taan pri­or­isoivan työelämä per­heen edelle.

Reilu neljä­sosa 38 – 57-​vuotiaista miehistä, niin työn­tek­i­jöistä kuin johta­jis­takin, kokee han­kaluuk­sia työn ja muun elämän yhteenso­vit­tamisessa. Isien kokemiin tosielämän haasteisiin pureutuu Fam­bi­tionin vastikään käyn­nistämä isähaaste.

Haas­teen takaa löy­tyy viisi edel­läkävi­jäisää, jotka pyrkivät kam­pan­jal­laan lisäämään isämyön­teisyyttä työ­paikoilla ja tuke­maan isien ja työelämän yhdis­tämistä. Idean isiksi ilmoit­tau­tu­vat ”ihmisih­miseksi” itseään tit­uleer­aava Mike Arvela, TEK:n viestin­nän asiantun­tija Aku Kar­jalainen, peli­tuot­taja Tommi Koivisto ja ”hr-​setä” Juho Toivola.

– Jokaisella isällä tulisi olla mah­dol­lisuus saada sekä haas­tava työ että läheinen isä-​lapsisuhde, kam­pan­jan sivulla kirjoitetaan.

Aidosti isäys­tävälli­nen työ­paikka menee lain vähim­mäis­vaa­timuk­sia syvem­mälle: per­he­vap­aiden, etä­työn, lyhen­netyn työvi­ikon, ja töi­den uudelleen­jär­jeste­lyn pitäisi olla työ­paikan kult­tuuriin kir­joitet­tuja itses­tään­selvyyk­siä. Isän per­he­vap­aan ei tule ole pakolli­nen paha vaan mah­dol­lisuus, eikä sen tule hai­tata isien urakehitystä.

– Emme luota siihen, että poli­itikot muut­ta­vat työelämää koko per­heen kannalta tasa-​arvoisempaan suun­taan. Tämä muu­tos läh­tee työpaikoilta.

Kam­panja etsii taak­seen akti­ivisia työan­ta­jia, jotka ovat valmi­ita kehit­tämään isäys­täväl­listä työelämää ja pitämään isiä hyödyt­täviä arvoja esillä yri­tyk­sen toimin­nassa. Tähän men­nessä haas­teeseen ovat tart­tuneet Tekni­ikan Ammat­ti­laiset TEK sekä it-​firmat Siili Solu­tions ja Knowit.

– Haas­teeseen voi lähteä mukaan mikä tahansa yri­tys, joka kokee isäar­vot tärkeiksi, Kalliomäki kertoo.

Haaste läh­tee kun­nolla käyn­tiin elokuun lop­puun sijoit­tuvassa kick off –tilaisu­udessa, jossa keskustel­laan isäys­täväl­lisyy­destä paneelin muo­dossa. Kun kam­panja on potkaistu käyn­tiin, mukaan lähte­vien yri­tys­ten kanssa pohdi­taan isäys­täväl­lisyyttä lisääviä ratkaisuja muun muassa työ­pa­joissa. Kam­panja päät­tyy tam­mikuun päätösseminaariin.

– Meillä ei ole mitään määräl­listä tavoitetta kam­pan­jaa tuke­vien yri­tys­ten suh­teen. Tärkeintä on se, että mukaan lähte­vissä yri­tyk­sissä todella tapah­tuu muutosta.

Tek­sti: Miina Vil­ja­nen, kuva Katarzyna Bialasiewicz/​Dream​stime​.com

Tampere3: mahdollisuus – ja uhka (Insu 4/2016)

Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun muodostama yhteistyöhanke, työnimeltään Tampere3, käynnistettiin vuonna 2014.

Yhteistyö päällekkäisten toimintojen järjestämisessä kuulosti hyvältä. Insinöörikoulutuksen osalta mietittiin, että kunhan säilyy laadukas opetus, joka perustuu käytännön työelämälähtöisyyteen, eikä yliopistojen tapaan tutkimuksen tekoon. Molempia tarvitaan.

Nyt hanke etenee vauhdilla ja päätöksiä tehdään Tampereen uuden yliopiston perustamiseksi. Vielä hetki sitten olin toiveikas, että lopputuloksena on syntymässä Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston muodostama säätiöyliopisto, joka tekee läheistä yhteistyötä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa mm. jakamalla hallinnollisia järjestelmiä ja koulutustarjontaa ristiin.

Kirjoitushetkestä eilen (2.11.) Tampereen kaupunki kuitenkin tiedotti päätöksestä, jonka mukaan kaupunki luovuttaa kaikki omistamansa Tampereen ammattikorkeakoulun osakkeet, arvoltaan 20,8 miljoonaa euroa, perustettavalle säätiöyliopistolle. Tampereen kaupunki omistaa TAMK:sta 87 prosenttia.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yliopistojen muodostama säätiöyliopisto tulee omistamaan Tampereen ammattikorkeakoulun. Kuntien omaisuudesta tehtiin yliopistojen omaisuutta ilman näkyvää harkintaa. Samaa menoa harjoitetaan eri tavoin tällä hetkellä muuallakin, ainakin Lappeenrannassa ja Rovaniemellä on omat vastaavat kuviot meneillään.

Herää kysymys, mitä on tapahtumassa isossa kuvassa Suomen ammattikorkeakoulukentässä ja hallitseeko sitä enää kukaan?

Keskusteluissa en ole toistaiseksi nähnyt puhuttavan siitäkään, miten näissä yliopistokonserneissa turvataan, että jatkossakin myös ammattikoulututkinnon omaavat, joita on ammattikorkeakouluissa riippuen jopa puolet sisään tulevista, pääsevät jatko-opiskelemaan työelämässä vaadittavia taitoja. Vai kiinnostaako tämän väylän kautta tulevat opiskelijat enää uusia ammattikorkeakoulujen omistajia, joilla ei omia perinteitä asiaan liittyen ole?

Kalle Kiili
puheenjohtaja

Työpaikkoja ei luoda työttömiä syyllistämällä (Insu 3/2016)

Aika ajoin nousee esiin ehdo­tuk­sia, joiden mukaan työt­tömyys­tur­van, etenkin ansiosi­don­naisen sel­l­aisen, kiristämi­nen olisi lääke työt­tömyy­teen. Uutiset saa­vat miet­timään, miten kaukana ehdo­tusten esit­täjät ovat reaalimaailmasta.

Kuinka monta työt­tömän insinöörin saavutet­tavissa ole­vaa työ­paikkaa syn­tyy, jos työt­tömyys­tur­vaa heikennetään?

Helppo ratkaisu val­ta­me­dian suh­teen on toki puhua näistä hyvin ymmär­ret­tävistä ja konkreet­ti­sista keinoista, kuten juuri työt­tömyys­tur­van heiken­tämis­estä. Ikävä kyllä asian vaiku­tus pyrit­tävään lop­putu­lok­seen on lähinnä kos­meet­ti­nen kannaltamme.

Insinöörienkin osalta pitää toki paikkansa, että työ­paikat ja –tek­i­jät eivät aina löydä toisi­aan. Syynä tosin ei ole työt­tömien tarmokku­u­den puute, vaan useim­miten näissä tapauk­sissa hak­i­joiden osaami­nen tarvit­sisi päiv­i­tystä, jotta kysyntä ja tar­jonta kohtaisivat.

Parempi lääke työt­tömyy­den hoitoon olisikin sal­lia omae­htoinen opiskelu työt­tömyy­se­tu­udella nyky­istä laa­jem­min. Tästä teimme taan­noin myös kansalaisa­loit­teen, jota myös Akava päätti tukea ja edis­tää hal­li­tuk­sensa päätöksellä.

Akava vie työt­tömien opiskelu­oikeu­den laa­jen­tamisen maan hal­li­tuk­sen aset­ta­maan kolmikan­taiseen työryh­mään, jonka on tarkoi­tus syyskuun aikana löytää keinoja, miten Suomeen saadaan 10 000 uutta työ­paikkaa lisää. Toiv­ot­tavasti esi­tys kan­taa ja lain­säädän­töä saadaan muutet­tua siten, ettei työt­tömäksi jäävän tarvitse odot­taa TE-​toimiston virkamiehen tulk­in­taa, saako hän edis­tää työ­markki­nakykyään jatko-​, lisä tai muuntokoulutuksella.

En tunne yhtään sel­l­aista työ­paikkansa menet­tänyttä, joka olisi halun­nut jatkok­oulut­tau­tua siten, ettei hänen työmarkkina-​asemansa oleel­lis­esti paranisi. Tapausko­htainen hark­inta työt­tömyy­se­tu­udella opiskelussa etenkään korkeasti koulutet­tu­jen osalta ei todel­lisu­udessa työl­listä kuin heitä, jotka tekevät päätök­siä siitä, kuka saa kul­loinkin opiskella ja mitä.

Kalle Kiili
puheenjohtaja

Katse eteenpäin Insinööriliitossa (Insu 2/2016)

40 Tampereen tenkillisen opiston entistä oppilasta päättivät vuonna 1919, että he olisivat yhdessä enemmän, ja perustivat yhdistyksen nimeltä Tampereen Insinöörit.

Ajat ovat muuttuneet tuosta, mutta perimmäinen järjestäytymisen syy pätee tänäkin päivänä: Yhdessä voidaan vaikuttaa työelämämme laatuun, insinöörikoulutuksen ansiokehitykseen ja oikeusturvaamme paremmin kuin yksin. Aitoa synergiaa on, kun 1+1>2. Tämä kaava pätee yhä työmarkkinoilla.

Itse lähdin liittoyhteisön toimintaan mukaan vuonna 2011, kun Tampereen Insinöörien hallitukseen etsittiin lisää luottamusmiehiä. Ulkopuolelta tullessani huomasin, että liittoyhteisössä tehdään paljon hyviä asioita, mutta myös jossain kohdin historiaa on ollut liiton sisäisiä ristiriitoja, joita ei ole pystytty käsittelemään asianmuksaisesti.

Tämä on aiheuttanut, että suuren jäsenkentän osan ääni ei pääse kuuluviin liittoyhteisössä asiallisesti. Hyvänä esimerkkinä on keskusjärjestökysymys, josta ei ole pystytty käymään rakentavaa keskustelua, jossa olisi hyväksytty myös mielipiteet, joiden mukaan Insinööriliiton olisi pitänyt enemmän keskittyä kehittämään nykyistä keskusjärjestöään Akavaa, kuin olla perustamassa sille kilpailijaa.

20.5. järjestetään Hämeenlinnassa Insinööriliiton edustajakokous, jossa jäsenjärjestöjen edustajat linjaavat, mihin suuntaan liittoa kehitetään jatkossa. Lähdemmekö UK-hankkeesta, lopetamme riitelyn ja keskitymme jälleen täysillä jäseniä lähellä oleviin asioihin, kuten insinöörien työllisyyden, työelämän laadun ja ansiokehityksen parantamiseen.

Nyt olisi aika viheltää historiasta kumpuavat riitelyt poikki, koota jäsenjärjestöt yhteen ja kääntää liiton katse eteenpäin.

Kalle Kiili,
puheenjohtaja

Insinöörien asialla (Insu 1/2016)

Järjestäytyneet insinöörit luovat nahkansa tänä keväänä – tavalla tai toisella. Selvitysvaihe SAK-STTK –fuusiona syntyvästä uudesta keskusjärjestöstä päättyy ja Insinööriliiton on tehtävä päätös, palveleeko sen jäsenten tarpeita paremmin Akava vai nyt syntyvä keskusjärjestö. Toki on yhä mahdollista, että uusi järjestö jää syntymättä ja tämän palstan spekulointi osoittautuu turhaksi.

Tampereen Insinöörit kysyi luottamusmiehiltään mielipidettä asiaan tämän hetken tietojen valossa. Tulos oli selkeä, 78 % oli Akavan kannalla. Kaikki materiaali uuden järjestön selvityshankkeesta löytyy sivulta uusikeskusjärjestö. fi, eikä kaikkiin kysymyksiin toki ole vielä vastausta. Kysymme asiaa uudelleen, kun hankeosuus on päätöksessään maaliskuun alussa.

Yksi suurin kysymysmerkki Insinöörien kannalta on jäsenyys akavalaisissa neuvottelujärjestöissä. Pystyisimmekö toimimaan YTN:ssä ja JUKO:ssa, jos lähdemme Akavasta? Ja mikäli parempaa vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä, mitä lähdöllä voidaan saavuttaa?

Akavaan kriittisesti suhtautuvat haluavat kovempaa edunvalvontaa. Hyvä kysymys on, tulisiko ei-lakkoherkistä insinööreistä radikaaleja uuden järjestön myötä – ja kannattaako sitä edes hakea? Entä auttaisiko kovempi linja ansiokehitykseemme, kun insinöörien palkat ovat nyt keskimäärin suurempia kuin noin 90%:lla SAK-STTK –väestä.

Itse en tosin pidä lähitulevaisuuden suurimpana haasteena niinkään ansiokehityksen kuin työttömyysasteen tasoa. Miten uusi järjestö pystyy edesauttamaan työllisyyden kasvua? Pystymmekö löytämään esimerkiksi AKT:n kanssa uudessa järjestössä yhteiset sävelet, joilla saamme työpaikkoja lisää?

Ikävä vaihtoehto, jota ei auta peitellä on myös se, että osa insinööreistä lähtee uuteen järjestöön ja osa jää Akavaan. Tämä vaihtoehto olisi tietenkin Insinööriliitolle erittäin huono ja siksi sen mahdollisuus tulee tiedostaa hyvin päätöksenteossa.

Kysymyksiä on toistaiseksi paljon ja Tampereen Insinöörit hakee kevään aikana niihin vastauksen jäsenistönsä näkökulmasta. Olemme olleet insinöörien asialla 97-vuotta – olemme sitä jatkossakin.

Kalle Kiili
puheenjohtaja