Videot

Suuruusluokka-ajattelulla kohti tulevaisuutta

Viime kuukausien aikana koko Suomi on pysähtynyt odottavaan hiljaisuuteen. Poikkeusaika on koskettanut myös Tampereen Insinöörit ry:n toimintaa. Kevään tapahtumat on peruttu, koskien myös pitkän linjan perinteitä, kuten Wappubrunssia ja Komediateatterin kesäteatteriesitystä.

Erkki Salonen Tampereen Insinöörien viestintätiimistä pistäytyi 24. huhtikuuta Kirjastopuistossa kertomassa hieman siitä, miltä hänen mielestään kevät TI:n näkökulmasta on näyttänyt.

Vaikka kevät on ollut tunnelmaltaan harvinaisen negatiivissävytteinen, uskoo Erkki kuitenkin, että tunnelin päässä on havaittavissa valoa.
– Insinöörit ovat sellaista porukkaa, että heitä yhdistää yksi piirre. Se on suuruusluokka-ajattelu. Insinöörit pystyvät suhteuttamaan näitä asioita; yksi on yksi, kymmenen on kymmenen ja miljoona on miljoona.
– Tämä aika on ollut yhteiskunnallisesti aikamoinen pysäytys, mutta se ei jatku ikuisesti. Ja on varmaa, että ajasta seuraa myös jotain hyvää. Nythän tämä koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika on saanut aikaan ainakin sen, että etätyö ja -neuvottelut ovat ottaneet aimo harppauksia jokapäiväisessä käytössä. En tiedä, mikä toinen ilmiö tässä lähimenneisyydessä olisi vaikuttanut yhtä voimakkaasti työelämään.

Alla olevassa videossa Erkki Salonen kertoo muun muassa siitä, millaisia konkreettisia muutoksia poikkeustila on Tampereen Insinöörien keväässä ja kesässä aiheuttanut ja siitä, miten Insinööriliitossa on nopean reagoinnin toiminnalla pyritty takaamaan jäsenten etuja.

 

 

Video, leikkaus ja teksti: Terhi Viianen