INSU on kulkenut tamperelaisten insinöörien matkassa jo kolme vuosikymmentä. Rakastetun lehden tarinan varrelle on mahtunut niin erilaisia vaiheita, rohkeita kokeiluja kuin suunnanmuutoksia. Ensimmäinen nykymuotoinen INSU kolahti jäsenten postilaatikkoon vuonna 1988.
Mainoksia, kodinkoneita ja kokeiluja
Alkuvuosina lehdessä haettiin omaa roolia paikoista, jotka tuntuvat nykylukijasta varsin kummallisilta. INSU:n alkutaivalta värittivät monenlaiset ilmoitukset ja mainokset, sillä julkaisutoimintaa rahoitettiin pitkälti mainosvaroin. Sivuilta löytyykin niin pankkien, autokauppojen kuin kuntosalien mainoksia. Silti heti ensimmäisen julkaisuvuoden lehdissä huolehdittiin siitä, katkeaako INSU:n kiitolaukka ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan:
”SOS. Insu-lehden jatkuva ilmestyminen on vaarassa taloudellisista syistä. Pistäkää siis kaikki mietintämyssyt päähän, jotta yhdessä löytäisimme ratkaisun Insun taloushuoliin. Voitko mahdollisesti hankkia ilmoituksia?” (INSU 4/88)
INSU on kautta historiansa pyrkinyt uusiutumaan ja etsimään uusia tapoja täyttää tehtävänsä, välittää tietoa ja palvella lukijakuntaansa. Sivuilta löytyykin monenkirjavia kokeiluja, joista yksi oli kodinkoneiden yhteisostomahdollisuuden tarjoaminen lukijoille.
”Nyt ostamme kodinkoneita. Mikäli ilmoittautujia yhteisostoon tulee riittävästi, niin alennukset ovat varmasti tuntuvia. Harkitse siis nyt, olisiko taloudessasi syytä hankkia jokin kodinkone ja soita alustava ilmoittautumisesi–” (INSU 3/89)
Ilmeisesti projekti ei ottanut toivotulla tavalla tuulta alleen, sillä seuraavan vuoden puolella toimituksen tuskastuminen oli käsinkosketeltavaa.
”Yhteisostot eivät myöskään ole herättäneet odotettua mielenkiintoa. Insun lukijoiden kanta tuntuu olevan, että tuhatlappu sinne tai tänne simerkiksi TV- ja videopaketin ostossa on yks hailee. Ehkä Suomen elintaso on siksi korkea, että tuhalappu kiinnostaa vain kansaneläkkeellä eläviä” (INSU 1/90)
Tiedonvälitystä ja tekniikkaa
Pian INSU vakiinnutti paikkansa insinöörien rinnalla teknistä osaamista jakaen, yrityksiä esitellen ja ammattiyhdistystietoa välittäen. Vuoden 1989 marraskuun numero esitteli monin kääntein uutta työaikalakia osana Työlainsäädäntö-sarjaansa. Lehden mukana oli kätevästi irti leikattava tiivistelmä lain pääkohdista.
Insinöörien ammattitaitoon kiinnitettiin lehden sivuilla huomiota ja monien lehtien mukana oli tietoa mielenkiintoisista koulutuksista. Vuoden 1990 INSKO:n koulutuskalenterista löytyi esimerkiksi Mikrotukihenkilöiden valmennusohjelma, Unix-peruskurssi ja koulutus muuttuvista sähköturvallisuusmääräyksistä.
Vuonna 1993 (INSU 3/93) on pohdittu paljon sekä Insinööriliiton että Tampereen Insinöörien haasteita tulevaisuudessa. IL:n keskeisimmiksi kehityskohteiksi linjattiin sidosryhmätoiminta ja kansainvälistyminen, edunvalvonnassa onnistuminen, opiskelijoiden järjestäytymisasteen nostaminen sekä dynaamisen organisaation luominen. Samassa lehdessä nostettiin esille yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkitys. Insinööriliittolaisia ei istunut tuolloin eduskunnassa yhtään, kun samalla esimerkiksi OAJ:n puolelta oli yli kolmekymmentä kansanedustajaa. Tässä nähtiin selkeä petraamisen paikka.
Seitsemää vuotta myöhemmin riemuittiin valoisemmissa tunnelmissa uusien työehtosopimusten myötä nousevista palkoista, mutta samalla hirviteltiin työnantajien uutta intoa teettä ylitöitä palkatta:
”Helppo on yrityksen ulkopuolelta sanoa, että älkää suostuko ilmaisiin ylitöihin. Totuus yrityksen sisällä on kuitenkin toinen. Lama opetti, että työnantajalle pitää olla nöyrä, jos aikaa työpaikkansa säilyttää. Täytyy olla joustava yrityksen työaikojen suhteen ja ”ymmärtää yrityksen kilpailukyvyn merkitys henkilöstön kannalta”, kuten yritysjohto asian meille ilmaisi”. (INSU 1/2000)
Ajat muuttuvat, peruskysymykset eivät
Lehden sivuilta voi lukea Tampereen Insinöörien historiaa kolmelta vuosikymmeneltä. Vuoden 1988 lehdessä puheenjohtaja esitteli ajatuksen toiminnanjohtajan hankkimisesta yhdistykselle:
”Sihteerin työn keventämiseksi ja järjestömme kehittämiseksi on johtokunta esittämässä syyskokoukselle talousarviota, jossa yhdistykselle varataan mahdollisuus toiminnanjohtajan palkkaamiseen. Me emme tarvitse yhdistykseen johtajaa vaan työmyyrän, joka itseään säästämättä kehittää Tampereen Insinöörit ry:n toimintaa siten, että jokainen pohjoishämäläinen insinööri ja rakennusarkkitehti tuntee piston rinnassaan, jos ei kuulu TI:n parituhantiseen jäsenistöön” (INSU 4/88) TI:n käytännön toimintaa onkin noilta päiviltä lähtien luotsannut toiminnanjohtaja tai järjestösihteeri.
Vaikka aika ja yhteiskunta ympärillä muuttuu, monet kysymyksistä ovat säilyneet halki vuosien samoina. Sivuilla tuskaillaan työttömyyden ja sen ratkaisujen äärellä, pohditaan toiminnan tulevaisuutta ja koetetaan pitää yhteys jäsenistöön kirkkaana.
Vuoden 1992 lehden puheenjohtajan kirjoitus on synkkää luettavaa: ”Pirkanmaan ja samalla oman yhdistyksemme suurin uhka on työttömyys. Insinöörejä on elokuussa 92 työttömänä liki 700 eli joka neljäs on menettänyt työpaikkansa. Vastavalmistuneista perin harva on löytänyt työtä, tuskin kukaan koulutustaan vastaavaa”.
Saman lehden Tekun jatkolinjat käyntiin -artikkelissa pohditaan nykypäivältäkin tuttua ongelmaa työttömien kouluttamisessa: ”Hakijoiden määrää on ilmeisesti laskenut pelko työttömyyskorvauksen menettämisestä” (INSU 3/92)
Murhetta on aiheuttanut myös se, miten elää yhdistyksenä ajan hermolla. Yhdistyksen rivijäsenten tavoittaminen ja heidän mielipiteidensä kerääminen tulevan työn pohjaksi on ollut aina haaste.
”Jäsenten mielipiteitä on Insussa ollut ehdottomasti liian vähän– Olen aivan 100 % varma, että kentällä hyviä mielipiteitä on esiintynyt, jotka ovat kyllä aikaansaaneet huulien värähtelyä, mutta ei käden vapinaa”. (INSU 4/91)
Tätä tehostettiin samassa lehdessä julkaistulla liki tyhjällä Mielipidepalsta -nimisellä sivulla, jonka keskelle valkoista arkkia rikkomaan oli sangen painokkaasti kirjattu vain sanat ”Missä insinöörien mielipiteet?”
Kaikki eivät toki sulkeneet sanaista arkkuaan. Etenkin aktiivien mielipiteiden vaihto on ollut kiinteä osa INSU:n historiaa. INSU:n sivuilla on ollut kiivasta keskustelua etenkin ensimmäisen kahden vuosikymmenen aikana. Sanan säilää on heiluteltu niin erilaisissa kolumneissa kuin mielipiteiden vaihtoon tarkoitetulla Murinatorillakin. Kirpeitä ja usein pehmentelemättömiä mielipiteitä kirvoittivat niin eri puolueet, hallitus, talous, oppilaitokset, kanssainsinöörit kuin muut ammattiliitotkin. Ilmaisuvoimassa ei säästelty ja viljeltiinpä välillä tunteiden kuumuessa ärräpäitäkin. Myös otsikointi oli tunteita herättävien aiheiden kohdalla usein ärhäkkää, kuten vuoden 1994 artikkelissa: ”Miksi ammattikorkeakoulua tarvitaan?”
Vuonna 1994 vietettiin yhdistyksen 75-vuotisjuhlia. Juhlat olivat arvokkaat, mutta huomattavasti tämän vuoden juhlallisuuksia pienemmät. ”2.500 jäsenen yhdistyksen pitkää taivalta juhlittiin matalalla profiililla perinteitä unohtamatta”.
Vuonna 1995 astuttiin askel kohti sähköistä tiedonvälitystä, kun Tampereen Insinöörit sai sähköpostiosoitteen. Nykyistä toimintaa olisi liki mahdotonta kuvitella pyöritettävän ilman sähköpostia, mutta tuolloin TI kulki kehityksen aallonharjalla:
”Insinööriliiton jäsenjärjestöistä olemme tiettävästi ensimmäinen, joka käynnistää sähköpostin käytön myös jäsentiedotuksessa. – Jäsenemme voivat sähköpostiosoitteen kautta ilmoittautua tapahtumiimme, tehdä aloitteita ja kysymyksiä, lähettää Insun Murinatorille ilmoituksia jne”. (INSU 2/1995)
Yhdestä moneksi
Insinöörikunnan monimuotoistuminen ja arvomaailman muutos kohti tasa-arvoa on näkynyt myös INSU:n sivuilla. Alkuvaiheiden INSU oli selkeästi insinöörimiesten insinöörimiehille tekemä, pohdittiinpa pääkirjoituksia myöten INSU:n luonnetta miestenlehtenä:
”Viime kuukausina olen tutustunut lukuisiin nuoriin aikuisiin kohdistettuihin niin sanottuihin uuden ajan miestenlehtiin. MiestenGloria, Mens Health, Cosmos, Slits ovat kuitenkin ostettuja lehtiä. Esillä on miesten maailma miehille. Oletko sinä tutustunut niihin? Niitähän ei perusinsinööri tunnusta lukevansa.
Toivottavasti seuraavissa numeroissa pystymme tarjoamaan lukijoillemme kiintoisia artikkeleita kuntoilusta, muodista, autoista, viineistä, ruoasta, kulttuurista ja paljosta muusta jokapäiväiseen elämään liittyvästä. Ja missä ovat ne tarinat insinööriurallaan menestyjistä?
Uskallammeko olla rohkeita ja lukea sellaista insinöörilehteä? Entä uskallammeko tehdä Teille sellaisen lehden?” (INSU 1/2000)
Naisia ei varhaisvaiheessa näkynyt valokuvissa tai artikkeleiden toimijoina. Heitä ei nähty osana insinöörimaailmaa pitkään toviin. Vielä vuosikymmen myöhemminkin lehdessä esiteltiin naishaastateltavista ensimmäisenä heidän siviilisäätynsä ja lasten määrä siinä missä mieskollegan kohdalla kerrattiin ensin koulutustausta ja ammatilliset meriitit. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja nykyisin naisinsinöörien osaamista on päästy INSU:n sivuilla esittelemään samalla ylpeydellä kuin miestenkin.
Ennen kaikkea yhdessä
INSU on tarjonnut halki vuosikymmenten mahdollisuuden korottaa äänensä, jakaa mielipiteitä, oppia uutta ja ennen kaikkea tuntea ammattiylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta. Parhaiten tämän tehtävän tiivistävät vuonna 1989 julkaistun Vähäinen kehoitusruno (Veisataan kuten Kalevala) -runoelman loppusäkeet:
”Yhtykäämme yksi mielin,
nouskaamme nopein joukoin,
tuumikaamme tuttavina,
toimikaamme tovereina,
jotta joskus täyttyis toivo.
Yhtehen kaikki”
Teksti: Annukka Partanen Kuva: INSUn arkisto