40 Tampereen tenkillisen opiston entistä oppilasta päättivät vuonna 1919, että he olisivat yhdessä enemmän, ja perustivat yhdistyksen nimeltä Tampereen Insinöörit.
Ajat ovat muuttuneet tuosta, mutta perimmäinen järjestäytymisen syy pätee tänäkin päivänä: Yhdessä voidaan vaikuttaa työelämämme laatuun, insinöörikoulutuksen ansiokehitykseen ja oikeusturvaamme paremmin kuin yksin. Aitoa synergiaa on, kun 1+1>2. Tämä kaava pätee yhä työmarkkinoilla.
Itse lähdin liittoyhteisön toimintaan mukaan vuonna 2011, kun Tampereen Insinöörien hallitukseen etsittiin lisää luottamusmiehiä. Ulkopuolelta tullessani huomasin, että liittoyhteisössä tehdään paljon hyviä asioita, mutta myös jossain kohdin historiaa on ollut liiton sisäisiä ristiriitoja, joita ei ole pystytty käsittelemään asianmuksaisesti.
Tämä on aiheuttanut, että suuren jäsenkentän osan ääni ei pääse kuuluviin liittoyhteisössä asiallisesti. Hyvänä esimerkkinä on keskusjärjestökysymys, josta ei ole pystytty käymään rakentavaa keskustelua, jossa olisi hyväksytty myös mielipiteet, joiden mukaan Insinööriliiton olisi pitänyt enemmän keskittyä kehittämään nykyistä keskusjärjestöään Akavaa, kuin olla perustamassa sille kilpailijaa.
20.5. järjestetään Hämeenlinnassa Insinööriliiton edustajakokous, jossa jäsenjärjestöjen edustajat linjaavat, mihin suuntaan liittoa kehitetään jatkossa. Lähdemmekö UK-hankkeesta, lopetamme riitelyn ja keskitymme jälleen täysillä jäseniä lähellä oleviin asioihin, kuten insinöörien työllisyyden, työelämän laadun ja ansiokehityksen parantamiseen.
Nyt olisi aika viheltää historiasta kumpuavat riitelyt poikki, koota jäsenjärjestöt yhteen ja kääntää liiton katse eteenpäin.
Kalle Kiili,
puheenjohtaja