Yhteiskuntasopimusta sorvattiin työkaluksi, jolla Suomi kammetaan takaisin kilpailukyvyn huipulle. Sopimus jäi syntymättä, koska sopijaosapuolet eivät voineet sitoutua yhteiseen tavoitteeseen. Ajatus, että valtiovalta, työntekijät ja -antajat voisivat yhdessä sopia keinoista parantaa maamme kansantaloutta ja sitä kautta hyvinvointia oli hieno.

Oliko tavoite sitten oikea? Ehdotin Aamulehden Vierailija -palstalla (AL 20.8.), että yhteiskuntasopimukseen sovitaan ensimmäiseksi kirjattavan työllisyystavoite seurantajakson aikana. Mikäli tavoitetta ei saavuteta, sopimus jää määräaikaiseksi ja siinä sovitut heikennykset kaikille osapuolille kumoutuvat.

Tuollainen pykälä olisi nähdäkseni ollut ainoa keino varmistaa, että jokainen puhaltaa näissä talkoissa yhteiseen hiileen ja ymmärtää, että Suomen ongelmia eivät ole työssäkäyvät, vaan työttömyys. Kaikkien sovittujen toimenpiteiden tulee johtaa työllisyyden kasvuun – tai sopimus on mitätön.

Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan kaatunut yhteiskuntasopimukseen, vaan keskustelu siirtyy nyt eri foorumeille. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin huoli on aiheellinen, onko kolmikannan aika ohi? Heikentikö sopimuksen kaatuminen miten paljon mahdollisuuksiamme vaikuttaa työaikalakien päivitykseen jatkossa?

Suurin tuottavuus tehdään toki aina yrityksessä. Teknologiateollisuus ry antoi hiljattain suhdannekatsauksensa. Sen mukaan alan tilauskannan arvo on 22 prosenttia suurempi vuoden takaisesta. Tämä johtuu pitkälti telakkateollisuuden saamista tilauksista. Telakkateollisuus sopii esimerkiksi, miten omistajan strateginen kyvykkyys ja taito käyttää resurssejaan ovat suurimmat tekijät yrityksen kilpailukyvylle. Omistajan vaihtuminen sai alasajon partaalla olevan teollisuudenhaaran nousemaan uuteen kukoistukseen.

Tampereen Insinöörit edesauttaa tänä syksynä tuottavuuden kasvua järjestämällä Tuottavuus+5 -seminaarin, jossa eri lähtökohdista puhuvat vaikutusvaltaiset tahot kertovat omia näkemyksiään tuottavuuden parantamiseksi ja keskustelevat niistä.

Insinöörin tuottavuus harvoin korreloi työajan kanssa. Myöskin teemme useimmiten korkean jalostusarvon työtä, jossa palkkakustannuksen nousu tai lasku muutamalla prosentilla ei ole ratkaisevaa yrityksen kilpailukyvyn kannalta. Onkin mielenkiintoista kuulla tilaisuudessamme työaikojen pidennystä jo viime vuonna ehdottanutta Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosta, miten hän näkee ajatuksen pidemmistä työajoista sopivan juuri insinöörityön tekijöihin. Saatanpa paneelin vetäjänä innostua haastamaankin hieman tuota logiikkaa, jossa pidemmät työajat kannustaisivat yrityksiä palkkaamaan enemmän työntekijöitä.

Vähintään yhtä kiinnostavaa on kuulla Suomen parhaaksi työpaikaksi valitun Vincitin henkilöstöjohtaja Johanna Pystysen näkemykset, miten heillä saadaan aikaan se tuottavuus, jolla yritys saavuttaa hyvän työnantajan maineen lisäksi hyvää tulosta. Tule sinäkin paikalle kuuntelemaan!

Kalle Kiili
Puheenjohtaja

Hallitus esittää 5+5+5 -mallia parantamaan tuottavuutta. Linja on kova, tavoitteet ajetaan läpi vaikka pakkolakien avulla.

Malli on sorvattu julkisen sektorin ja teollisen ajan muutostarpeita ajatellen. Käsittelemättä on lähes tyystin jätetty, miten saamme korkean jalostusarvon työn tuottavammaksi. Harvemmalla insinöörillä työaika korreloi suoraan tuottavuuden kanssa, eikä palkanalennuksetkaan saa aikaan myyviä tuotteita. Suomen viennin arvon määrittää pohjimmiltaan innovaatiot, ei matalapalkka-alojen kustannustaso – vaikka siitä onkin helpompi puhua medioissa.

Esimerkiksi Nokian hyvinä vuosina ei olisi ollut yrityksen kilpailukyvyn kannalta sanottavaa merkitystä, vaikka insinöörikunnan palkkoja olisi nostettu viisi prosenttia. Toisaalta, kun lasku alkoi, ei kymmenenkään prosentin palkanalennukset olisi tuoneet mitään pelastusta tilanteeseen.
Markkinaosuudet eivät nouse leikkauksin, vaikka yrityksen toiminnan kannalta nekin saattavat olla joskus välttämättömiä.

Kuuntelin mielenkiinnolla Työterveyslaitoksen pääjohtajan puhetta taannoin EK-YTN työsuhdeseminaarissa, jossa hän puhui surusta ja ilosta sen sijaan, että olisi keskittynyt perinteisiin sairauksiin työterveyden näkökulmasta.
Työnilon ja sisäisen motivaation listasivat tärkeimmäksi tuottavuutta parantavaksi tekijäksi myös kaikki Tampereen Insinöörien Tuottavuus+5 -seminaarin panelistit: kansanedustaja Arto Satonen, Vincit Oy:n henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen, työterveystutkija Antti J. Kasvio ja Akavan johtaja Pekka Piispanen.

Kriisitietoisuus on hyvästä, mutta sen ylenmääräinen lietsominen on jo lysähdyttänyt ammattiylpeyden ryhdin liian monelta työntekijältä.
Kilpailukyvystä vaikeroiminen ei sitä paranna. Kansakunnan leuka on saatava jälleen ylös rinnasta.

Tayloristiset näkemykset tuottavuuden parantamiseksi eivät saa aikaan riittävää tulosta nykypäivänä. Emme tule pärjäämään Virolle, Puolalle tai Aasian maille halpatuotannon tuntihinnoissa – kuka sitä edes haluaa?
Laatu, uudet innovaatiot ja tekninen edelläkävijyys ovat keinot, joilla saamme pidettyä hyvinvoinnin yllä myös jatkossa. Samojen tuottavuuspakkolääkkeiden määräämineen tautiin katsomatta vaarantaa työnilon ja sisäisen motivaation työn tekemiseen. Digitaaliajan ongelmiin ei voi vastata mekaanisin ratkaisuin.

Kalle Kiili,
puheenjohtaja