Sorin Sirkuksen joulushow

”Tuuli ulvoo nurkissa. Tunnelma on odottava ja jännittynyt, sillä kohta on aika. Koko suku on saapunut paikalle ja on valmiina kohtaloonsa. Hiekkamyrsky nousee.”

Soriferia vie huimiin seikkailuihin aavikolle ja villiin länteen. Sukuriidat, luonnonvoimat ja moninaiset ihmissuhdekoukerot tempaavat yleisön mukaansa viihtymään. Sorin Sirkuksen lahjakkaat nuoret tykittävät taidolla ja energialla viritetyn sirkustemppujen kavalkadin, joka saa katsojat haukkomaan henkeään.

Tampereen Insinöörit myy lippuja Sorin Sirkuksen joulushowhun perinteiseen jäsenhintaan!

22€/lippu, max. 5 lippua/tilaus. LOPPUUNMYYTY!

Postin lakon vuoksi Sorin sirkuksen lippujen postittaminen keskeytettiin kokonaan.
Tuolloin päädyimme siihen ratkaisuun, että liput voi joko noutaa toimistolta arkipäivinä 9-16 välisenä aikana tai sirkukselta ennen näytöksen alkamista.

Lipun saa sirkukselta tilaajan nimellä tai Holvin pdf-kuittia vastaan. Paikalle kannattaa tällöin saapua hyvissä ajoin ennen näytöksen alkamista.
Olemme pyrkineet lähettämään tämän viikon alkupuolella sähköpostia asiasta kaikille lipun tilanneille, mutta Holvi-järjestelmän ongelmien vuoksi emme ole saaneet järjestelmästä ulos lipun tilanneiden sähköpostitietoja. Täten infoviestimme lähetys on valitettavasti viivästynyt.

Pahoittelemmekin epäonnista tilannetta ja informaatiopimentoa!

 

Tapahtumafaktat

Sorin Sirkuksen joulushow
su 15.12.2019 14:00
Sorin Sirkus, Ahlmannintie 63, 33800 Tampere

Muut menneet tapahtumat